Terapeuttisen harjoittelun yhteys juniorijalkapalloilijoiden liikehallintaan ja liikkuvuuteen

Abstract

Lasten ja nuorten yleisimpiä tapaturmien syitä ovat urheiluvammat. Näiden vammojen aiheuttamat terveydenhuollon kulut ovat jopa suurempia kuin liikennetapaturmista aiheutuvat kulut. Nuorilla murrosiässä kasvupyrähdyksen aikana nopea pituuskasvu aiheuttaa koordinaation ja liikehallinnan heikkenemistä. Heikentynyt liikehallinta saattaa lisätä tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta ja lisätä sekä äkillisten että rasitusperäisten vammojen riskiä. Myös hyvä liikkuvuus on erityisesti jalkapallon kaltaisissa urheilulajeissa tärkeää, sillä se parantaa suorituskykyä ja ennaltaehkäisee urheiluvammoja. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, voidaanko terapeuttisella harjoittelulla vaikuttaa juniorijalkapalloilijoiden liikehallintaan ja liikkuvuuteen näitä ominaisuuksia testaavia testistöjä hyödyntäen. Opinnäytetyössä käytettiin Functional Movement Screen -testistöä, yhden jalan kyykky -testiä sekä kahden jalan pudotushyppy -testiä. Opinnäytetyön kohderyhmänä oli FC Interin 13–14-vuotiaiden jalkapallojoukkueen 13 pelaajaa. Pelaajille tehtiin alkutestaukset, joiden tuloksissa ilmeni heikkouksia reiden takaosan liikkuvuudessa sekä keskivartalon ja alaraajojen liikehallinnassa. Alkutestausten tulosten perusteella kohderyhmälle ohjattiin kuuden viikon mittaiselle interventiojaksolle terapeuttisia harjoitteita, joilla pyrittiin parantamaan kohderyhmän liikkuvuutta ja liikehallintaa. Interventiojakson jälkeen testit tehtiin uudelleen ja tulosten perusteella kartoitettiin interventiojakson tuloksellisuutta. Opinnäytetyön tulokset antavat viitteitä opinnäytetyössä hyödynnetyn terapeuttisen harjoittelun yhteydestä nuorten jalkapalloilijoiden liikkuvuuden ja liikehallinnan kehittymiseen. Yksittäisten testiliikkeiden alku- ja lopputestausten väliset muutokset olivat kuitenkin niin pieniä, että tilastollisesti merkitsevää muutosta ei saatu aikaan. Kuitenkin alku- ja lopputestausten kokonaistulosten keskiarvoja vertailemalla muutos voidaan todeta melkein merkitseväksi. Aiheesta tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Jatkotutkimuksen kannalta isompi otanta ja verrokkiryhmä lisäisivät tutkimuksen luotettavuutta.