Hoitohenkilökunnan valmiudet hoitaa seksuaaliväkivallan uhria päivystyspoliklinikalla

Abstract

HOITOHENKILÖKUNNAN VALMIUDET HOITAA SEKSUAALIVÄKIVALLAN UHRIA PÄIVYSTYSPOLIKLINIKALLA

Kurkilahti, Katriina Satakunnan ammattikorkeakoulu Terveydenhoitotyön koulutusohjelma helmikuu 2011 Ohjaaja: Ajanko, Sirke Sivumäärä: 75 Liitteitä: 3

Asiasanat: seksuaalinen väkivalta, raiskaus, terveydenhuoltohenkilöstö, valmiudet, akuuttihoito ______________________________________________________________

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten päivystyspoliklinikan hoito-henkilökunta hoitaa seksuaaliväkivallan uhria. Tavoitteena oli selvittää hoitohenkilö-kunnan omia kokemuksia heidän ammatillisista valmiuksistaan sekä kartoittaa hoito-henkilökunnan ammatillisia valmiuksia seksuaaliväkivallan uhrin hoidossa. Tutki-mustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä hoitohenkilökunnan valmiuksia seksu-aaliväkivallan uhrin hoitamisessa.

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisesti. Tutkimusaineisto kerättiin heinä-elokuussa 2010. Tutkimuksessa käytettiin strukturoitua kyselykaavaketta, joka sisälsi oi-kein/väärin-väittämiä sekä vastausvaihtoehdot Likert- asteikolla. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin tilastollisesti ja tulokset raportoitiin prosentteina. Tutkimustulos-ten havainnollistamiseen käytettiin kaavioita. Kyselyyn osallistui 60 hoitotyöntekijää ja vastausprosentti oli 40.

Tulosten mukaan hoitohenkilökunta koki osaamattomuutta suunnitella ja toteuttaa raiskatun hoitoa (63 %). Hoitohenkilökunnalla oli oman kokemuksensa mukaan tar-peeksi tietoa annetun hoidon dokumentoinnin tärkeydestä. Hoitohenkilökunta kaipasi lisää tietoa seksuaaliväkivaltaa koskevasta lainsäädännöstä, samoin raiskauskoke-musten vaikutuksista elämän eri osa-alueisiin sekä tietoa traumaattisesta kriisistä kär-sivän potilaan hoidosta. Lisäkoulutusta, koki tarvitsevansa suuri osa henkisen en-siavun antoon (80 %), raiskatulle tehtävistä tutkimuksista (82 %) ja jatkohoidon ja tukipalvelujen järjestämisestä (78 %) sekä tietoa konsultaatioavun saamisesta (53 %). Luottamuksellisen hoitosuhteen luominen koettiin vaikeaksi ja raiskatun hoito ahdis-tavaksi. Lähes kaikki (94 %) vastaajat ottaisivat asian puheeksi seksuaaliväkivaltaa epäillessään ja rohkaisisivat rikosilmoituksen tekoon (76 %). Suhteessa vastaajien omiin kokemuksiin ammatillisista valmiuksista, suurimmalla osalla oli osittain tietoa seksuaaliväkivallan uhrin hoidon pääpiirteistä. Hankalimmiksi osoittautui raiskaustutkimuksen tekeminen sekä asiat liittyen uhrin oikeusturvaan. Monet (73 %) vastaajat huomioisivat myös uhrin emotionaalisen tukemisen ja jatkohoidon tarpeesta kysymisen (87 %).

Jatkotutkimusaiheena voisi olla muun muassa toteuttaa tutkimus samalle kohderyh-mälle seksuaaliväkivallan koulutuksen jälkeen. Tutkimuksen kohdejoukkona voisi olla lääkärit, koska heillä on suuri vastuu seksuaaliväkivallan uhrin hoidossa.

READINESS OF A NURSING STAFF TO TAKE CARE OF A VICTIM OF SEXUAL VIOLENCE

Kurkilahti, Katriina Satakunnan ammattikorkeakoulu, Satakunta University of Applied Sciences Degree programme in health care Nursing and health care option February 2011 Supervisor: Ajanko, Sirke Number of pages: 75 Appendices: 3

Keywords: sexual violence, rape, nursing staff, readiness, emergency care ______________________________________________________________

The purpose of this thesis was to find out in what way the treatment of a victim of sexual violence is taking place in emergency care department. The goal was to find out nursing staff’s own experience in their professional readiness and also to map their professional readiness, in taking care of a victim of sexual violence. The results of this thesis can be used in developing the readiness of nursing staff in their taking care of victims of sexual violence.

The research was a quantitative one. The research material was collected from a target group consisting of nursing staff in July-August 2010. The data was collected with a structured questionnaire containing right/wrong-statements and Likert- scale. The data was analyzed with statistical methods and the results were reported in per cents. To illustrate the research results there were also used figures. Sixty people took part in the research and the percentage of the returned questionnaires was 40.

According to the finding, the nursing staff experienced ignorance in planning and realizing the health care of a rape victim (63 %). By their own experience the nursing staff had enough knowledge of the importance of documenting the treatment. The nursing staff needed more information about the legislation of sexual violence. More knowledge was also needed of the effects in the person’s life after the rape and traumatic crisis. Further education was needed, within the majority of the partici-pants, to secure the first aid mental health (80 %) and to examine the rape victim (82 %). The staff also needed more guiding in how to arrange follow-up treatment and information about support services (78 %) and possibilities to consult (53 %). To create a confidential relationship with the patient was felt difficult and treating the patient oppressive. Most (94 %) of the participants would bring up concerns in a case of possible sexual violence and encourage to make a report of an offence (76 %). Compared to the experience of their own professional readiness, the majority had some knowledge relating to the main features of treating the victim. Performing examination was proved difficult, also matters relating the legislation of sexual vi-olence. Several (73 %) participants would notice to pay attention to the victim’s emotional support and the need for follow-up treatment (87 %).

Additional research on treating the victim of sexual violence, after educating the nursing staff in the subject, would be advantageous. The target group could be doc-tors, because of their great liability in these cases.