Epäinhimillisen olennon ytimessä : hyväksyttävyyden kolme tasoa
Solkinen, Ville (2011)
Solkinen, Ville
Turun ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011061512117
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011061512117
Tiivistelmä
Yksi elokuvan päätehtävistä on luoda uskottava illuusio. Tähän olennaisena osana kuuluvat fantasian ja muiden epäluonnollista todellisuutta hyväksikäyttävien genrejen olennot, kuten esimerkiksi Klonkku ja Yoda. Mikäli tällainen hahmo ei kuitenkaan saavuta katsojan hyväksyntää, lakkaa uskottava illuusio toimimasta ja katsoja keskittyy vain sen epäaitouteen ja tekniseen suoritukseen. Nykyelokuva on ottanut huimia harppauksia viimeisten vuosikymmenien aikana ja kehittynyt myös näiden epäinhimillisten olentojen kehittämisessä. Vastavuoroisesti myös katsojan silmä on omaksunut näiden katsomisen kriittisemmin, jolloin hyväksyttävän suorituksen saavuttaminen on vaikeutunut. Olen tässä teoksessa tarkastellut kolmea hyväksymisen kannalta oleellista elementtiä: käsikirjoitusprosessia, esi- ja jälkityötä ja näyttelijätyötä.
Ensimmäinen elementti, eli käsikirjoitusprosessi, on oikeastaan katsojilta kaikkein vähiten huomiota saava, mutta hahmon kannalta äärimmäisen tärkeä. Käsikirjoittaja rakentaa pohjan sille, mitä seuraavassa vaiheessa luodaan. Prosessiin kuuluu koko maailman luominen, sisältäen henkilöiden, olentojen ja paikkojen yksityiskohtaiset historiat ja kielitieteen sekä puhetavan.
Näiden merkitys voi vaikuttaa yhden olennon kannalta hyvin vähäiseltä, mutta vaikuttaa paljolti salaa siihen, miten hyvin olento voidaan rakentaa. Esimerkiksi kielitieteen ja kielen kautta voidaan peilata olennon kulttuuria ja historiaa.
Animaattorit, rekvisitöörit ja maskeeraajat ovat hyväksyttävyyden toinen elementti. Heidän kauttaan syntyy valkokankaalla nähtävä visuaalinen maailma, joka luo olennoille niiden tavan olla. Katsoja osaa nykyisin vaatia enemmän, ja osittain juuri tämän vuoksi nukkejen käyttö on jäänyt vähemmälle, ja fotorealistisien digihahmojen käytöstä on tullut arkipäivää. Jo ennen digitaalista vallankumoustakin oli jo tärkeää, että olennossa oli syvyyttä, ja suuri merkitys oli sillä, kuinka aidon oloiseksi nukke saatiin. Tänään suurennuslasin alla ovat menetelmät, joilla voidaan kehittää aidon tuntuista ihoa ja karvaa, sillä siinä missä tekniikat parantuvat,on katsojan silmä kehittynyt tunnistamaan epäaitouden.
Kolmas elementti on näyttelijätyössä. Väärä näyttelijävalinta voi murtaa koko hahmon katsojan silmissä. Tämä käsittää niin olentoa näyttelevän henkilön kuin hänen vastaparinsa. Mikäli vastapari ei kykene uskomaan digitaaliseen olentoon, ei katsojakaan usko. Animaattorien ja näyttelijöiden on toimittava läpi prosessin tiiviisti yhdessä, ja on olennolle eduksi, jos animaattori kykenee näkemään sen maailman myös näyttelijän näkökulmasta. Tarkoitus ei ole pyrkiä teknisesti olemaan työkaveriaan parempi, vaan kehittää näyttelijän ja olennon välille vastavuoroisuutta.
Ensimmäinen elementti, eli käsikirjoitusprosessi, on oikeastaan katsojilta kaikkein vähiten huomiota saava, mutta hahmon kannalta äärimmäisen tärkeä. Käsikirjoittaja rakentaa pohjan sille, mitä seuraavassa vaiheessa luodaan. Prosessiin kuuluu koko maailman luominen, sisältäen henkilöiden, olentojen ja paikkojen yksityiskohtaiset historiat ja kielitieteen sekä puhetavan.
Näiden merkitys voi vaikuttaa yhden olennon kannalta hyvin vähäiseltä, mutta vaikuttaa paljolti salaa siihen, miten hyvin olento voidaan rakentaa. Esimerkiksi kielitieteen ja kielen kautta voidaan peilata olennon kulttuuria ja historiaa.
Animaattorit, rekvisitöörit ja maskeeraajat ovat hyväksyttävyyden toinen elementti. Heidän kauttaan syntyy valkokankaalla nähtävä visuaalinen maailma, joka luo olennoille niiden tavan olla. Katsoja osaa nykyisin vaatia enemmän, ja osittain juuri tämän vuoksi nukkejen käyttö on jäänyt vähemmälle, ja fotorealistisien digihahmojen käytöstä on tullut arkipäivää. Jo ennen digitaalista vallankumoustakin oli jo tärkeää, että olennossa oli syvyyttä, ja suuri merkitys oli sillä, kuinka aidon oloiseksi nukke saatiin. Tänään suurennuslasin alla ovat menetelmät, joilla voidaan kehittää aidon tuntuista ihoa ja karvaa, sillä siinä missä tekniikat parantuvat,on katsojan silmä kehittynyt tunnistamaan epäaitouden.
Kolmas elementti on näyttelijätyössä. Väärä näyttelijävalinta voi murtaa koko hahmon katsojan silmissä. Tämä käsittää niin olentoa näyttelevän henkilön kuin hänen vastaparinsa. Mikäli vastapari ei kykene uskomaan digitaaliseen olentoon, ei katsojakaan usko. Animaattorien ja näyttelijöiden on toimittava läpi prosessin tiiviisti yhdessä, ja on olennolle eduksi, jos animaattori kykenee näkemään sen maailman myös näyttelijän näkökulmasta. Tarkoitus ei ole pyrkiä teknisesti olemaan työkaveriaan parempi, vaan kehittää näyttelijän ja olennon välille vastavuoroisuutta.