Projektin onnistumisen ja tulosten arviointi: Case Liikettä Lahden alueen yrittäjille
Romo, Ahti (2020)
Romo, Ahti
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004245814

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kuvata ja arvioida Liikettä Lahden alueen yrittäjille projektin toimintaa ja sen vaikuttavuutta.
Projekti toteutettiin vuosien 2016-2018 aikana. Projektin päätoteuttajana sekä koordinoijana toimi Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Projektin päätavoite oli lisätä päijäthämäläisten mikroyritysten (1-9henkilöä) yrittäjien ja työntekijöiden liikunnan harrastamista ja yleisesti arjen fyysistä aktiivisuutta ottaen huomioon myös muut hyvinvoinnin osa-alueet.
Vuonna 2016 ensimmäiseen kehittämisryhmään (ryhmä 1) saatiin mukaan 77 yrityksen joukko ja yrittäjiä sekä työntekijöitä oli yhteensä 125. Toiseen kehittämisryhmään (ryhmä 2), joka starttasi maaliskuussa 2017 saatiin mukaan 38 yritystä ja yhteensä 53 henkilöä. Kahden vuoden aikana projektissa oli siis mukana yhteensä 115 yritystä ja 178 henkilöä. Molemmat kehittämisryhmät kestivät noin vuoden.
Osallistujille tarjottiin mahdollisuutta osallistua kuukausittaisiin liikuntalajikokeiluihin, hyvinvoinnin luennoille ja henkilökohtaiseen hyvinvointivalmennukseen. Tämän lisäksi ryhmillä oli oma Facebook -ryhmä ja mahdollisuus osallistua mm. liikunnanohjaajaopiskelijoiden henkilökohtaiseen valmennukseen. Projektin mittareina käytettiin Kehon Kuntoindeksi -mittausta, joka sisältää Kehonkoostumusmittauksen InBody 770 -laitteella, Puristusvoiman mittauksen sekä Polarin leposykkeeseen perustuvan maksimaalisen hapenottokyvyn mittauksen.
Osallistujien oli mahdollista osallistua kuntomittaukseen ryhmien alkaessa ja päättyessä. Tämän lisäksi osallistujille lähetettiin työkyky- ja liikuntakysely, johon heillä oli mahdollisuus vastata ryhmän alussa ja lopussa. Osallistujien kunto kehittyi erityisesti kestävyyskunnon osalta.
Itseilmoitettu liikunnan harrastamisen määrä lisääntyi niin kestävyysliikunnan kuin lihaskuntoliikunnan osalta. Projektiin oltiin pääosin erittäin tyytyväisiä kaikilla mittareilla.
Tuloksista havaittiin myös se, että kestävyysliikunnan harrastamisella on positiivinen vaikutus terveyteen ja työkykyyn. Opinnäytetyön loppuosiossa arvioidaan vielä koko projektin toimintaa ja mitä sen aikana olisi voinut tehdä toisin. The purpose of this thesis is to describe and evaluate impact of Liikettä Lahden alueen yrittäjille -project. Project took place during 2016-2018. The project was implemented and co-ordinated by regional sports association of Päijät-Häme. The main goal of the project was to increase the physical activity and promote wellbeing of entrepreneurs and employees of micro-enterprises (1-9 persons) in Päijät-Häme. In 2016, the first development group (Group 1) attracted 77 companies and 125 entrepreneurs and employees. The second development group (Group 2), which started in March 2017, attracted 38 companies and a total of 53 people. Over two years project involved a total of 115 companies and 178 people. Both development teams took about a year. Participants were offered opportunity to participate in monthly physical exercise groups, wellness lectures about wellbeing and personal wellness coaching. In addition, the groups had their own Facebook group and they also had the opportunity to participate personal coaching for physical education students.
The project was measured using Body fitness index, which includes Body Composition measurement with InBody 770, Compression force measurement and Polar resting heart rate measurement (Vo2 max). The participants had the opportunity to participate in a Body fitness index test at the beginning and end of the groups. In addition, participants were sent a questionnaire on work ability and physical activity, which they were able to answer at the beginning and end of the group.
The physical fitness of the participants improved especially with regard to endurance fitness. Self-reported levels of exercise increased both for endurance exercise and for muscular exercise. The results also showed that endurance exercise has a positive effect on health and work ability. The project was highly welcomed by all measures. At the end of this theses, the whole project is being evaluated.
Projekti toteutettiin vuosien 2016-2018 aikana. Projektin päätoteuttajana sekä koordinoijana toimi Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Projektin päätavoite oli lisätä päijäthämäläisten mikroyritysten (1-9henkilöä) yrittäjien ja työntekijöiden liikunnan harrastamista ja yleisesti arjen fyysistä aktiivisuutta ottaen huomioon myös muut hyvinvoinnin osa-alueet.
Vuonna 2016 ensimmäiseen kehittämisryhmään (ryhmä 1) saatiin mukaan 77 yrityksen joukko ja yrittäjiä sekä työntekijöitä oli yhteensä 125. Toiseen kehittämisryhmään (ryhmä 2), joka starttasi maaliskuussa 2017 saatiin mukaan 38 yritystä ja yhteensä 53 henkilöä. Kahden vuoden aikana projektissa oli siis mukana yhteensä 115 yritystä ja 178 henkilöä. Molemmat kehittämisryhmät kestivät noin vuoden.
Osallistujille tarjottiin mahdollisuutta osallistua kuukausittaisiin liikuntalajikokeiluihin, hyvinvoinnin luennoille ja henkilökohtaiseen hyvinvointivalmennukseen. Tämän lisäksi ryhmillä oli oma Facebook -ryhmä ja mahdollisuus osallistua mm. liikunnanohjaajaopiskelijoiden henkilökohtaiseen valmennukseen. Projektin mittareina käytettiin Kehon Kuntoindeksi -mittausta, joka sisältää Kehonkoostumusmittauksen InBody 770 -laitteella, Puristusvoiman mittauksen sekä Polarin leposykkeeseen perustuvan maksimaalisen hapenottokyvyn mittauksen.
Osallistujien oli mahdollista osallistua kuntomittaukseen ryhmien alkaessa ja päättyessä. Tämän lisäksi osallistujille lähetettiin työkyky- ja liikuntakysely, johon heillä oli mahdollisuus vastata ryhmän alussa ja lopussa. Osallistujien kunto kehittyi erityisesti kestävyyskunnon osalta.
Itseilmoitettu liikunnan harrastamisen määrä lisääntyi niin kestävyysliikunnan kuin lihaskuntoliikunnan osalta. Projektiin oltiin pääosin erittäin tyytyväisiä kaikilla mittareilla.
Tuloksista havaittiin myös se, että kestävyysliikunnan harrastamisella on positiivinen vaikutus terveyteen ja työkykyyn. Opinnäytetyön loppuosiossa arvioidaan vielä koko projektin toimintaa ja mitä sen aikana olisi voinut tehdä toisin.