Ryhmäfysioterapian soveltuvuus aivoverenkiertohäiriökuntoutujille sairastumisajankohdan mukaan

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ryhmäfysioterapian soveltuvuutta aivoverenkiertohäiriökuntoutujille sairastumisajankohdan mukaan. Tutkimusmenetelminä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua sekä havainnointia ryhmäfysioterapiatilanteiden videoinnin pohjalta. Videolta havainnoitiin kuntoutujien toimintaa ja haastattelulla kartoitettiin muun muassa kuntoutujan subjektiivista kokemusta ryhmäfysioterapiasta.

Tutkimuksessa oli kaksi koeryhmää (n=5, n=7), jotka koostuivat aivoverenkiertohäiriön sairastaneista henkilöistä. Ryhmät erosivat toisistaan sairastumisajankohdan mukaan; ensimmäisen ryhmän haastatelluilla koehenkilöillä oli korkeintaan kaksi vuotta sairastumisesta ja toisen sairastumisajankohdat vaihtelivat 6-14 vuoden välillä. Molemmista ryhmistä arvottiin kolme koehenkilöä, jotka haastateltiin ja joiden toimintaa havainnoitiin videoilta tarkemmin.

Tuloksia analysoitaessa esiin nousivat erityisesti seuraavat asiat: jokainen haastateltu kuntoutuja kertoi hyötyvänsä ryhmäfysioterapiasta ja kaikki mainitsivat ryhmäfysioterapian hyväksi puoleksi yhdessä tekemisen. Suurella osalla kuntoutujista edellä mainitut tekijät liittyivät toisiinsa: kuntoutuja koki hyötyvänsä ryhmäfysioterapiasta erityisesti sosiaalisen kanssakäymisen näkökulmasta. Opinnäytetyön tekijöiden arvion mukaan kaikki koehenkilöt eivät kuitenkaan fysioterapeuttisesta näkökulmasta hyötyneet ryhmäfysioterapiasta riittävästi. Osa koehenkilöistä olisi tarvinnut huomattavasti enemmän yksilöllistä ohjausta, mikä ei useinkaan ryhmämuotoisen fysioterapian puitteissa ole mahdollista. Lisäksi osa koehenkilöistä oli niin hyväkuntoisia, että he olisivat hyötyneet opinnäytetyön tekijoiden arvion mukaan eniten lähinnä yleiskuntoa kohottavasta perusliikunnasta.

Jos tasoerot ryhmän sisällä ovat liian suuret, tehokasta ryhmäfysioterapiaa on vaikea toteuttaa. Sairastumisajankohta ei ole oleellisin tekijä, joka määrittää kuntoutujan oirekuvan ja tätä kautta liikkumis- ja toimintakyvyn tason. Vaikuttava tekijä on enemminkin vaurion sijainti ja laajuus aivoissa. Näin ollen fysioterapiaryhmiä ei tulisi muodostaa pelkästään sairastumisajankohdan perusteella.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ryhmäfysioterapian soveltuvuus aivoverenkiertohäiriökuntoutujalle riippuu vauriosta ja tätä kautta kuntoutujan yksilöllisestä oirekuvasta sekä liikkumis- ja toimintakyvystä. Siihen vaikuttavat myös ryhmän koostumus sekä ohjaajan resurssit ja taidot. Mikäli oirekuva on hyvin laaja ja liikkumis- ja toimintakyky rajoittunut, ryhmäfysioterapia ei välttämättä ole paras vaihtoehto tehokkaan kuntoutumisen kannalta.

The purpose of this study was to examine the suitability of group physiotherapy for stroke rehabilitees. The methods used were observation based on videotaped group sessions and a half-structured interview. The participants were observed by watching videotaped group sessions in addition participants' subjective experiences of the group physiotherapy were studied by interviewing.

In this study there were two test groups and altogether twelve participants, all of whom had had a stroke. The participants of the first group (n=5) had stroke not more than two years ago whereas the participants of the second group (n=7) six to fourteen years ago. Three participants from both test groups were randomly chosen for the study. These six participants were interviewed and observed more closely.

While analyzing the results it was found that the interviewed participants had a few things in common: every one of them felt benefitting from group physiotherapy and each one of them found the social dimension of group physiotherapy rewarding. In addition, almost every one of them felt the above-mentioned things going hand-in-hand. However, not all of the participants benefitted from group physiotherapy enough when analyzed from physiotherapeutic point of view. Some of them would have needed remarkably more individual guidance which is rarely possible when implementing group-based physiotherapy. Furthermore, some of them, being in too good condition, would benefit more from ordinary sports rather than group physiotherapy.

As a conclusion it can be stated that the suitability of group physiotherapy for stroke rehabilitees depends on the lesion in the brain and thereby on the individual symptoms and the ability to move and function. Other factors are the composition of the group and therapist’s resources. If performance and coping with activities of daily living vary too much between the participants in a group, effective group physiotherapy is hard to implement. Therefore, physiotherapy groups should not be formed only based on the event of the stroke. If stroke rehabilitees symptoms are very severe and varied, group-based physiotherapy may not be the most efficient choice when it comes to effective rehabilitation.