Betoni jälleenrakennuskauden pientaloissa : maanvastaisten betonirakenteiden tyypilliset vauriot ja niiden korjausperiaatteet

Abstract

Työn tarkoituksena on esitellä jälleenrakennuskauden pientalojen maanvastaisten betonirakenteiden ominaispiirteitä. Opinnäytetyön tuloksena on aikakauden pientalojen betonirakenteiden yleistajuinen tietopaketti. Työssä keskitytään perustuksiin, kellarin seiniin ja lattioihin sekä portaisiin, niissä käytettyihin materiaaleihin ja rakennustekniikoihin.

Työ tehtiin kirjallisuuskatsauksena sekä asiantuntija- ja talonomistajien haastatteluin. Työhön koottiin jälleenrakennuskauden rakentamiseen ja historiaan liittyvää kirjallisuutta sekä uudempaa betonirakenteiden korjaamiseen liittyvää kirjallisuutta. Työssä esitetään korjausperiaatteita, jotka määrittelevät korjaustöiden tavoitteet. Koska kukin rakennus on yksilö, yksityiskohtaisia korjausohjeita ei ole tässä työssä tarkoituksenmukaista luetella. Olennaista on ymmärtää, mihin korjauksilla pyritään ja millaisin periaattein suunnittelussa edetään.

Tyypillinen jälleenrakennuskauden pientalo on yhden perheen puurakenteinen omakotitalo, joka on valittu tyyppipiirustusten valikoimasta. Talo on rakennettu betoniperustuksille korkealla tuuletusluukuin varustetulla sokkelilla, ja useimmissa taloissa on kellari.

Jälleenrakennuskautta leimasi pula, minkä vuoksi myös rakennusmateriaaleja säännösteltiin. Rakentajien oli pakko säästää missä pystyivät. Suuri osa aikakauden betonista tehtiin niin sanottuna säästöbetonina: betonin joukkoon lisättiin kiviä, jotta sementin määrää pystyttiin pienentämään. Vedeneristyksenä käytettiin usein bitumisivelyä tai kivihiilipikisivelyä, joka voi sijaita betonirakenteen sisä- tai ulkopuolella, ja monesti sisäpuolisen lämmöneristyksen alla. Näiden ja muiden jälleenrakennuskaudelle tyypillisten rakenneratkaisujen ja materiaalien ymmärtäminen on tärkeää korjausten suunnittelussa.

Tämä työ kokoaa rakenteiden tunnistamisen, kunnossapidon ja huollon sekä vaurioiden kartoittamisen ja korjaamisen suunnittelun kannalta olennaisia seikkoja yhteen.

The aim of this work is to present appropriate and functional repairing techniques for the owners of Finnish one-family houses built in post-war reconstruction period (roughly in the 1940´s and 1950´s). This work is focused on concrete structures that are either built in-ground or are ground-supported: foundations, basement floors and walls and outdoor stairs. This work is a background research for The National Board for Antiquities to publish a new volume of their collection of repairing cards (Museoviraston Korjauskortisto).

The study was carried out by collecting literature around the subject of post-war reconstruction period, building regulations and techniques of the era and interviewing specialists and house-owners.

A typical post-war one-family house was constructed using off-the-peg type drawings. The most common structure was wood frame with sawdust or cutter chips insulation on high-plinthed concrete foundation and with pitched roof. Most houses also have a basement.

Post-war conditions were poor, which lead to material rationing. Rationing meant that the builders were forced to save in everything they could. Most of the concrete was thus rubble concrete, where stones were added to the mix in order to reduce the amount of cement needed. Bitumen or coal pitch was used as waterproofing. Characteristics of post-war concrete are essential to be understood in restoration planning, and this thesis is bringing them together using accessible language and drawings.

The repair instructions that will be made based on this work showcase typical damages occurring in these concrete structures, alongside with means to identify and analyze the structures and material layers. The aim is to help house-owners to understand the characteristics of their house and help them value, observe and maintain it in rational ways, with suitable materials and techniques.