Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

”Voi kun tällainen olisi ollut 20 vuotta sitten.”: Sairaanhoitajien kokemuksia vuorovastaavakoulutuksesta

Arilehto, Milla (2020)

 
Avaa tiedosto
Opinnäytetyö.pdf (909.5Kt)
Lataukset: 


Arilehto, Milla
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060517201
Tiivistelmä
Tutkimuksen kohdeorganisaatiossa aloitettiin keväällä 2019 kahdelle pilottiryhmälle vuorovastaavakoulutukset, joihin molempiin osallistui yhteensä 12 koulutettavaa organisaation eri yksiköistä. Tavoitteena oli, että jatkossa kaikki vuorovastaavan tehtävissä toimivat ja tehtävissä aloittavat vuorovastaavat käyvät koulutuksen ja toimivat yhtenäisen toimintatavan mukaisesti.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä kokemuksia ja kehittämisehdotuksia vuorovastaavakoulutukseen osallistuneilta sairaanhoitajilta. Tutkimuksen aihe nousi kohdeorganisaatiolta, joka halusi tietoa vuorovastaavakoulutuksesta jatkokehittämistä varten. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin (n=6) vuorovastaavakoulutukseen osallistuneilta sairaanhoitajalta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tutkimuksessa saatiin kattavasti tietoa vuorovastaavakoulutuksesta sekä osaamisen kehittymisestä koulutukseen osallistuneiden näkökulmasta. Vuorovastaavakoulutuksen arvioitiin tukevan vuorovastaavan työssä toimimisessa. Etenkin koulutukseen osallistuneet arvioivat vuorovaikutusosaamisensa lisääntyneen koulutuksen myötä. Tutkimukseen osallistuneet kokivat, että koulutuksessa käsiteltävät aihealueet vastasivat pääosin hyvin vuorovastaavan käytännön työtä ja niihin liittyviä osaamistarpeita. Toiveissa oli kuitenkin koulutuksessa jo käsiteltävien aihealueiden laajempi ja yksityiskohtaisempi käsittely. Koulutuksen kehittämistarpeet nousivat muun muassa vuorovastaavan roolin ja työnkuvan selkeyttämisestä sekä johtamisosaamista tukevista sisällöistä.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää vuorovastaavakoulutuksen kehittämisessä ja arvioinnissa.
 
The target organization of the study started charge nurse trainings for two pilot groups in the spring of 2019, both of which were attended by a total of twelve trainees from different units of the organization. The aim was that in the future, all those who work as charge nurses and those who start in the position would receive charge nurse training and act following the same procedure.
The objective of the study was to collect views and development proposals from nurses who participated in the charge nurse trainings. The topic of the study arose from the target organization that wanted information on charge nurse training for further development. The study had a qualitative research approach. The data was collected by using theme interviews with (n=6) nurses who participated in the charge nurse training. The data was analysed using qualitative content analysis.
The study provided comprehensive information about the charge nurse training and competence development from the perspective of those involved in the training. The charge nurse training was seen to support working as a charge nurse. Particularly interaction skills were estimated to have increased with the training. The participants of the study stated that the topics covered in the training mainly corresponded to a charge nurse´s practical work and competence needs. It was hoped that the topics would be addressed more broadly and in more detail. Development needs arose, for example, from the need of clarifying the role and job description and content that supports management skills.
The results of the study can be utilized in the development and assessment of charge nurse training.
 
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste