Palliatiivinen hoito ja sairaanhoitajan viestintä
Laiho-Logrén, Elina (2020)
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060918092
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060918092
Tiivistelmä
Suomalaiset ovat eriarvoisia palliatiivisen hoidon alueellisen saatavuuden ja hoidon laadun suhteen. Erityisesti pitkäaikaissairauksien hitaasti riuduttamat ikäihmiset voivat jäädä palliatiivisen hoidon ulkopuolelle. Silloin potilaat eivät pääse kokemaan kokonaisvaltaista hoitoa elämän loppuvaiheessa eivätkä siihen kuuluvaa toiveidensa ja tarpeidensa täyttämistä.
Vuonna 2019 suomalaisen palliatiivisen hoidon malli suunniteltiin uudelleen ja hoidon sisällöt tarkennettiin. Yleissairaanhoitajan osaamisvaatimukset uudistettiin sairaanhoitajien peruskoulutusta varten. Palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusta jatkokehitettiin.
Opinnäytetyössä selvitettiin kansainvälisten ja suomalaisten lähteiden pohjalta, mitä on laadukas palliatiivinen hoito ja minkälaista viestintää se edellyttää sairaanhoitajalta. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, joka menetelmänä sopii monen tyyppisiä lähteitä ja taustamateriaaleja hyödyntävään lähestymistapaan. Työssä analysoitiin 11 suomen- ja englanninkielistä tieteellistä julkaisua. Taustoitukseen käytettiin runsaasti lähteitä, mm. European Intelligence Unit’in Quality of Death -indeksivertailua.
Keskeisimmäksi tulokseksi nousi se, että palliatiivinen hoitotyö vaatii erilaista sairaanhoitajan työskentelyä kuin muu hoitotyö. Koska pääosa palliatiivista hoitoa tarvitsevista kuolee vuodeosastoilla tai pitkäaikaishoidossa, ei pelkkä palliatiivisten erikoisosastojen kehitys ratkaise saatavuusongelmia. Siksi kaikkien sairaanhoitajien palliatiivista osaamista tulee kehittää. Olennaista on panostaa vuorovaikutus- ja viestintätaitoihin. Palliatiivisessa hoidossa potilas ja hänen perheensä, sellaisena kuin potilas sen määrittelee, kohdataan kunnioittavasti ja arvostavasti. Heidät tulee nähdä yksilöinä, ihmisinä elämäntarinansa kehyksissä. Eksistentiaalista kärsimystä ei yritetä lääkitä pois. Se tulee kohdata myötätuntoisesti; potilasta autetaan ja tuetaan löytämään voimavarat sen kohtaamiseen sisältään.
Vuonna 2019 suomalaisen palliatiivisen hoidon malli suunniteltiin uudelleen ja hoidon sisällöt tarkennettiin. Yleissairaanhoitajan osaamisvaatimukset uudistettiin sairaanhoitajien peruskoulutusta varten. Palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusta jatkokehitettiin.
Opinnäytetyössä selvitettiin kansainvälisten ja suomalaisten lähteiden pohjalta, mitä on laadukas palliatiivinen hoito ja minkälaista viestintää se edellyttää sairaanhoitajalta. Opinnäytetyö toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, joka menetelmänä sopii monen tyyppisiä lähteitä ja taustamateriaaleja hyödyntävään lähestymistapaan. Työssä analysoitiin 11 suomen- ja englanninkielistä tieteellistä julkaisua. Taustoitukseen käytettiin runsaasti lähteitä, mm. European Intelligence Unit’in Quality of Death -indeksivertailua.
Keskeisimmäksi tulokseksi nousi se, että palliatiivinen hoitotyö vaatii erilaista sairaanhoitajan työskentelyä kuin muu hoitotyö. Koska pääosa palliatiivista hoitoa tarvitsevista kuolee vuodeosastoilla tai pitkäaikaishoidossa, ei pelkkä palliatiivisten erikoisosastojen kehitys ratkaise saatavuusongelmia. Siksi kaikkien sairaanhoitajien palliatiivista osaamista tulee kehittää. Olennaista on panostaa vuorovaikutus- ja viestintätaitoihin. Palliatiivisessa hoidossa potilas ja hänen perheensä, sellaisena kuin potilas sen määrittelee, kohdataan kunnioittavasti ja arvostavasti. Heidät tulee nähdä yksilöinä, ihmisinä elämäntarinansa kehyksissä. Eksistentiaalista kärsimystä ei yritetä lääkitä pois. Se tulee kohdata myötätuntoisesti; potilasta autetaan ja tuetaan löytämään voimavarat sen kohtaamiseen sisältään.