Pihlajaveden vaivaisukon konservointi ja restaurointi : Historia- ja materiaalitutkimus

Abstract

Tämä opinnäytetyö käsittelee Pihlajaveden erämaakirkon vaivaisukkopatsaan restaurointiprosessia. Työssä selvitetään sekä kirkon että vaivaisukkojen historiaa yleisesti. Patsaalle tehdään myös dokumentointi ja materiaalitutkimukset, joissa tutkitaan sen puu- ja maalinäytteitä. Tutkimustulosten ja havaintojen pohjalta esineelle laaditaan restaurointisuunnitelma, jonka mukaan suoritetaan itse restaurointi. Työstä rajataan pois rahalippaan restaurointi.

1800-luvulta peräisin oleva vaivaisukko joutui rahan toivossa olleen nuorisojoukon vandalisoimaksi vuoden 2018 kesällä. Sitä runneltiin kivellä hakkaamalla. Isoimpia vaurioita saivat patsaan pää, kädet sekä toinen jalkaterä. Patsaasta irtosi isoja osia, jotka onneksi löytyivät kirkon lattialta, esimerkiksi ukon kasvot, toinen käsi ja jalkaterä. Patsas on seissyt kirkon eteisessä. Patsaassa on ollut aikaisemmin koneisto, joka heilauttaa sen silmiä kolikon mennessä sisään kolikkoaukosta.

Materiaalitutkimusten ja dokumentoinnin pohjalta pystyttiin tekemään restaurointi/konservointisuunnitelma, joka työn edetessä muuttui kuitenkin hieman. Valitut materiaalit kuitenkin toimivat hyvin ja restaurointi onnistui suunnitelmien mukaan. Silmien mekaniikkaa ei pystytä todennäköisesti palauttamaan samanlaiseksi kuin se oli toimiessaan, mutta rekonstruktio pystytään toteuttamaan. Mikäli sitä ei tämän restauroinnin aikana tehdä, on olemassa riski, että sitä yritetään myöhemmin korjata väärillä materiaaleilla ja tekniikoilla, jotka tekevät vain tuhoa. Myös vaivaisukon lipas on vääränlainen eikä sovi patsaaseen vaan saattaa vahingoittaa sitä entisestään. Se on painava ja sen kiinnitys saattaa repiä puumateriaalia lisää. Esineen tulevaisuuden huomioiden olisi hyvä, jos keksittäisiin vaihtoehtoinen toteutus lippaalle.

Patsaan herkästä olemuksesta huolimatta se tulee palaamaan takaisin omalle paikalleen kirkon eteiseen, missä se tulee altistumaan kosteudenvaihteluille ja kosketukselle. Esinettä tulisi kohdella ikänsä mukaisesti arvokkaana taide-esineenä ja sen säilyvyyden kannalta olisi tärkeää kehittää jonkinlainen este, mikä vähentäisi turhaa koskettelua, esimerkiksi pleksilasi sen eteen.