Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Koronapandemian vaikutus kuluttajan valintoihin pienpanimo-oluissa

Ranta, Ville (2020)

 
Avaa tiedosto
Opinnäytetyö (1.148Mt)
Lataukset: 


Ranta, Ville
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111222707
Tiivistelmä
Suomessa ja maailmalla on valloillaan koronavirus, joka on muuttanut ja muuttaa pysyvästi esimerkiksi kuluttajien ostokäyttäytymistä. Tässä työssä perehdytään tämän vaikutukseen oluen ostamisessa. Näkökulmani on vahvasti pienpanimoissa. Tavoite on saada työstä jonkinlaista vetoapua siihen mihin suuntaan pienpanimoiden kannattaa vähäiset rahansa suunnata ilman, että niiden tarvitsee teettää tai odottaa suuria markkinatutkimuksia ai- heesta. Tämän opinnäytetyöni avulla päästään eteenpäin ja pyritään selviämään taloudelli- sista ahdingoista.
Opinnäytetyöni tavoitteena oli tutkia, millainen on pienpanimoiden tilanne tällä hetkellä ja minkälainen on kuluttajan ostoprosessi yleisellä tasolla. Työssäni yhdistän nämä kaksi ta- soa. Tutkimuksella pyrin saamaan selville tarkemmin syitä siihen, mikä saa kuluttajan osta- maan tiettyjä oluita ja mihin suuntaan koronavirus on saattanut tätä ostokäyttäytymistä muuttaa. Kuluttajatutkimuksessa käytin kvantitatiivista menetelmää eli määrällistä tutkimus- tapaa. Valitsin tämän tavan, koska sillä saan parhaan otannan eripuolilta Suomea tutki- muksiini ja koska työn ideana on kuluttajatutkimus, niin tarvitsen mahdollisimman monen tyyppisen kuluttajan mielipiteen. Haluan vastauksia oluthankintoihin pääsääntöisesti ky- syen: Mitä, Mistä, kuinka usein ja kuinka paljon. Tämän lisäksi haluan näihin syyn. Tutki- muksen pohjalle loin kyselyn, joka julkaistaan lokakuussa 2020. Työ on tehty syys-loka- kuussa 2020 ja työ valmistui marraskuussa 2020.
Analysoin kyselyn vastaukset ja saan sieltä suuntaa siitä mihin pienpanimoiden kannattaa markkinoinnissaan panostaa. Tutkimuksissa oli yllättävää vastausten määrä, joka kertoo jo siitä, että aiheesta on mielipiteitä. Kiinnostavimpina asioina huomasin, että kehitys pienpa- nimoiden suuntaan on ollut suurta ja ostoskori täyttyy enemmän ja enemmän nykyään pienpanimo-oluissa. Myöskin asiat mitkä tähän on vaikuttanut.
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste