Tiimijaksolle osallistumisen vaikutus nuoren aikuisen itsetuntoon
Setälä, Katja (2020)
Setälä, Katja
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111322807

Tiivistelmä
Itsetunnon kehittymiseen vaikuttavat muun muassa ihmisen elinympäristö, sosioekonominen sekä kulttuuri. Tukemalla positiivista itsetunnon kehittymistä, voidaan vaikuttaa riskiin sairastua mielenterveyden häiriöihin ja ennalta ehkäistä päihteiden väärinkäytön syntyä.
Opinnäytetyö toteutettiin yhdessä ennalta ehkäisevää päihdetyötä tekevän järjestön kanssa. Kohderyhmänä toimivat 18-29 – vuotiaat nuoret aikuiset, jotka osallistuivat kesällä 2020 Ink-tiimijaksolle. Tiimijaksoilla tarjottiin nuorille lisätietoa työllistymisestä ja opiskelusta sekä he harjoittelivat sosiaalisia taitoja sekä yhteisöllisyyttä.
Tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia vaikutuksia tiimijaksolla oli nuorten aikuisten itsetuntoon ja sen kehittymiseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin verkkokyselynä, johon vastasivat kesän aikana tiimitoimintaan osallistuneet. Aineiston analyysi menetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä.
Tulosten mukaan itsetunnon tukemisella voitiin ennalta ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Sosiaalisuuden lisääntyminen tuki ryhmään kuuluvuuden tunnetta. Työllisyyteen sekä opiskeluun liittyvien asioiden neuvonnasta koettiin olleen hyötyä tulevaisuudessa. Suurimmaksi hyödyksi koettiin sosiaalisuuden lisääntyminen sekä arjen rytmittyminen.
Johtopäätöksenä voidaan ajatella nuorten aikuisten hyötyvän tiimijaksoihin osallistumisesta. Arjen hallinnan lisääntyminen säännöllisen viikkorytmin kautta auttaa päihdeongelmien vähenemiseen ja yhteiskuntaan kuuluvuuden tunne lisää tulevaisuuden suunnitelmallisuutta ja kouluttautumisen mahdollisuuksia. Tiimijaksoihin liittyvä sosiaalisuus tukee positiivisen itsetunnon kehittymistä.