Koronaviruksen vaikutukset laivamatkailuun Itämerellä henkilökunnan näkökulmasta
Lautamatti, Riikka; Tarsa, Riina (2020)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Lautamatti, Riikka
Tarsa, Riina
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020113025101

Tiivistelmä
COVID-19 pandemia ja sen vaikutukset Itämeren laivamatkailuun on aiheena hyvin ajankohtainen, koska koronavirustilanne on koskettanut koko maailmaa vuoden 2020 aikana.
Mielenkiintoiseksi aiheen tekee se, että koronavirustilanne, ja näin ollen myös sen vaikutukset kehittyvät koko ajan pandemian jatkuessa.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä selvitys koronatilanteen vaikutuksista Itämeren laivamatkailuun henkilökunnan näkökulmasta. Koronaviruksen vaikutuksia tutkittiin toteuttamalla kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus aiheesta. Tutkimus tehtiin teemahaastattelujen avulla syksyllä 2020. Haastatteluja varten pyrittiin tavoittamaan henkilöitä, jotka työskentelevät asemissa, joissa koronaviruksen vaikutukset Itämeren laivamatkailuun näkyvät. Haastattelukysymysten avulla pyrittiin saamaan tietoa haastateltavien henkilöiden henkilökohtaista havainnoista, kokemuksista ja koronavirustilanteen negatiivisista sekä mahdollisesti myös positiivisista vaikutuksista.
Haastattelun avulla kerättyä aineistoa, ja niistä syntyneitä johtopäätöksiä analysoitiin teemoittain. Aineistoa eroteltiin luokittelemalla tuloksia odotuksia vastanneisiin, samankaltaisiin, yllättäviin ja toisistaan eroaviin vastauksiin.
Aineistoa analysoidessa huomattiin aiheen todellinen laajuus ja moniulotteisuus, sillä monet teemat toistuivat osassa näistä aihealueista, ja myös yhteyksiä niiden välillä ilmeni.