Suomalaisten pääomasijoittajien portfolioiden yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen vaikuttavuus sekä vaikuttavuussijoittaminen
Minkkinen, Minttu-Maaria Hannele (2020)
Minkkinen, Minttu-Maaria Hannele
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121027339

Tiivistelmä
Vaikuttavuussijoittamisesta alettiin puhumaan ensimmäisen kerran vuonna 2007. Vaikuttavuussijoittamisella tarkoitetaan tietoisesti taloudellisen tuoton rinnalla tavoiteltavaa yhteiskunnallista tai ympäristöllistä hyötyä. Vaikuttavuussijoittamisen suosio on kasvanut nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa tutkimuksia vaikuttavuussijoittamisesta on tehty vasta vähän, jonka vuoksi aihe sopi hyvin opinnäytetyöksi.
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, löytyykö suomalaisten pääomasijoittajien portfolioista yhteiskunnallista ja ympäristöllistä vaikuttavuutta sekä vaikuttavuussijoittamista. Tavoitteena on saada käsitystä vaikuttavuussijoittamisen yleisyydestä Suomessa. Lisäksi tavoitteena on saada lisää näkyvyyttä vaikuttavuussijoittamiselle.
Opinnäytetyö on toteutettu syksyllä 2020 kvantitatiivisena, eli määrällisenä, kokonaistutkimuksena. Kohderyhmänä olivat Pääomasijoittajat ry:n suomalaiset pääomasijoittajajäsenet. Aineisto kerättiin verkkokyselyllä. Kysely lähetettiin 62 pääomasijoitusyhtiölle sähköpostikutsulla. Vastauksia saatiin kymmenen, vastausprosentti oli 16 prosenttia. Portfolioiden yhteenlaskettu koko oli 194. Aineistoa on analysoitu tunnuslukujen avulla.
90 prosenttia portfolioista sisälsi joko yhteiskunnallista tai ympäristöllistä vaikuttavuutta. Pääomasijoittajat vastasivat, että 60 prosentissa portfolioista löytyi vaikuttavuussijoittamista. Vaikuttavuussijoittamisen määritelmän mukaan arvioituna kuitenkin 40 prosenttia portfolioista sisälsi vaikuttavuussijoittamista.
Koska vastausprosentti oli pieni, 16 %, ei vastauksia voida yleistää koskemaan kokonaisjoukkoa. Tutkimukseen on saattanut valikoitua vaikuttavuussijoittamisesta kiinnostuneet ja tutkimuksen ulkopuolelle jäänyt sellaisia pääomasijoittajia, joiden portfoliot eivät sisällä yhteiskunnallista tai ympäristöllistä vaikuttavuutta ja vaikuttavuussijoittamista. Voidaan kuitenkin todeta, että suomalaisten pääomasijoittajien portfolioista löytyy yhteiskunnallista ja ympäristöllistä vaikuttavuutta sekä vaikuttavuussijoittamista.