Aikuisten maahanmuuttajien koulutusmahdollisuudet Suomessa
Shoaib, Samana (2020)
Shoaib, Samana
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121428076

Tiivistelmä
Vieraskielisten määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja kasvun odotetaan edelleen voimakkaasti jatkuvan. Toimivien kotoutumismenetelmien toteuttamisesta on tullut ajankohtaisen tärkeää vieraskielisten osuuden voimakkaasti kasvaessa. Keskeisiksi seikoiksi nousevat erilaiset kotoutumismenetelmät, joista tärkeimpiä ovat maahanmuuttajien koulutuksen tukeminen, kielen opiskelu ja työllistyminen.
Tämä opinnäytetyö on toteutettu tutkimalla perehtymällä sähköisen ja muita ainestoa aiheesta sekä haastattelemalla aikuisia maahanmuuttajataustaisia Turun Aikuiskoulutuskeskuksen opiskelijoita sekä Turun AKK:n pedagogista rehtoria. Haastattelut on toteutettu nauhoittamalla ne fyysisesti paikan päällä, sitten litteroimalla, jonka jälkeen haastattelun tuloksista on koottu analyysi, joiden pohjalta ilmeni monenlaisia huomioita aikuisten maahanmuuttajien oppimiseen liittyen. Koulutustietojen tarjontaan sekä maahanmuuttajien taustaan liittyvissä tutkimuksissa olen hyödyntänyt pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön ja tilastokeskuksen sähköisiä julkaisuja.
Asenne-, motivaatio-, henkilökohtaiset ja psykososiaaliset ongelmat olivat useimmiten syynä aikuisten maahanmuuttajien oppimisvaikeuksiin. Myös kielen oppimisen tukemisessa maahanmuuttajat tarvitsevat ohjausta. Toisaalta hyvin integroituneen ja korkeasti kouluttautuneen maahanmuuttajan haasteeksi voi koitua myös yhteiskunnan taholta tuleva kielteinen asenneilmapiiri ja ennakkoluulot esim. joidenkin työnantajien taholta. Tämä voi vaikeuttaa joihinkin opiskeluihin liittyvän työharjoittelun suorittamista joidenkin henkilöiden kohdalla ja mahdollisesti opiskeluiden jälkeen työelämään sisälle pääsemistä.
Tästä opinnäytetyöstä on hyötyä maahanmuuttajien kotoutumisen suunnittelusta vastuussa oleville tahoille. Tulevaisuudessa maahanmuuttajien rooli Suomen yhteiskunnassa työvoiman ja väestön kasvun lisääjänä tulee olemaan merkittävä. Siksi varhainen puuttuminen aikuisten maahanmuuttajien oppimisen haasteisiin ja näin ollen myös hyödyllisiin oppimista tukeviin keinoihin on ensiarvoisen tärkeää. Täten maksimoidaan heidän mahdollisuutensa onnistuneeseen kotoutumiseen saadaan heidät tuntemaan itsensä yhdenvertaisiksi, jotta he saavat kokea olevansa osallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. Intensiivinen kotouttaminen ruohonjuuritasolla tulisi kyseeseen jo varhaisessa vaiheessa, jolloin sen hyöty olisi suurta ja myös henkilön motivaatio tulisi hyödynnettyä. Maahanmuuttajan taustan huomioiminen alkukartoituksen yhteydessä on erittäin tärkeää ja auttaa henkilön ohjaamista sopivalle kotoutumispolulle.