Piensijoittaja ja COVID-19
Salander, Tanja (2020)
Salander, Tanja
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020120927098

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, mitä arvopaperimarkkinoilla tapahtui vuonna 2020 koronaepidemian puhjettua ja millaisia vaikutuksia sillä oli tavallisiin piensijoittajiin ja heidän sijoituskäyttäytymiseensä. Tutkimus rajattiin ajallisesti vuoden alusta syyskuun 2020 loppuun saakka epidemiatilanteen yhä jatkuessa opinnäytetyöprosessin jälkeen.
Tutkimusta varten kerättiin tietoa monipuolisesti alan kirjallisuudesta sekä ajankohtaisista uutisista ja asiantuntijahaastatteluista. Sijoittajien kokemuksia selvitettiin verkossa kvantitatiivisen kyselytutkimuksen avulla, jota jaettiin sijoitusaiheisilla keskustelualueilla. Tutkimuksen perusjoukoksi saatiin 206 piensijoittajaa.
Tutkimuksen vastauksista kävi ilmi, ettei epidemia ollut kohdellut ihmisiä tasapuolisesti. Yli puolet vastaajista kertoi, ettei epidemia aiheuttanut merkittäviä taloudellisia muutoksia heidän elämässään, ja he kertoivat etätyön tuoneen ennemminkin säästöjä, ja moni oli kyennyt sijoittamaan tavallista enemmän. Osalle vastaajista rajoitustoimet olivat vaikuttaneet negatiivisesti työllisyyteen ja siten heikentäneet heidän henkilökohtaista talouttaan. Toisilla tilanne oli vuorostaan lisännyt töitä ja vuosi 2020 oli ollut heille taloudellisesti hyvää aikaa ja varsin tuottoisa aikakausi sijoittajina.
Epävakaa tilanne oli saanut sijoittajat myös tekemään tavallista enemmän kauppaa kuin ennen. Moni oli muuttanut epidemian aikana salkkunsa hajautusta tai painotusta epidemiasta johtuen ja vastauksissa moni oli hylännyt esimerkiksi osinkosijoittamisen strategiana koronasta johtuneiden osinkojen peruutusten vuoksi. Tutkimuksessa verrattiin myös koronakriisiä aiempiin talouskriiseihin ja sekä teoria että sijoittajien kokemukset tukivat käsitystä siitä, että epidemia on ollut todella ennustamaton liikkeissään, eivätkä sijoitusmarkkinat ole korreloineet reaalitalouden kanssa kovinkaan paljoa. Sekä tutkittavat että asiantuntijat arvioivat myös tulevaisuutta hyvin epävarmaksi ja ennustivat epävakautta vielä pitkäksi aikaa tulevaisuuteen.