Kokemäkeläisen pk-yrityksen markkinointiviestinnän kehittäminen
Palmgren, Piia (2020)
Palmgren, Piia
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121628799

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tehtiin kokemäkeläiselle Anttilan tilalle, jonka markkinointiviestinnän haasteena oli ennen kaikkea aikaresurssien löytäminen säännölliseen toimintaan. Työssä tehtiin lisäksi yhteistyötä Kokemäen Yrittäjien kanssa, jotta saatavista tuloksista olisi hyötyä paikallisesti laajemminkin. Tavoitteena oli löytää ja laatia työkalu markkinointiviestinnän helpottamiseksi. Työtä tehtiin keväästä 2020 alkaen loppuvuoteen asti.
Työn teoreettinen viitekehys muodostuu markkinoinnista, viestinnästä ja niiden rajapinnassa sijaitsevasta markkinointiviestinnästä ja sen sisällä tapahtuvasta tavoiteasetannasta, viestintäkanavista, mittaamisesta, sisällöistä ja toiminnasta, jonka kaiken kohteena on valikoidut kohderyhmät.
Kyseessä oli monimenetelmäinen konstruktiivinen tutkimus. Tietoa kerättiin kahden kyselyn, benchmarkingin ja havainnoinnin avulla. Tiedonkeruun jälkeen vastaukset ja saadut aineistot purettiin ja analysoitiin. Sen jälkeen niiden ja teorian avulla kirjattiin kehitysehdotuksia pääsääntöisesti Anttilan tilalle, mutta pienimuotoisesti myös Kokemäen Yrittäjille. Suurimpana tuotoksena oli Anttilan tilalle laadittu markkinointiviestinnän vuosisuunnitelma.
Voitiin todeta, että pienet ja suuret kokemäkeläiset yrittäjät kokivat markkinointiviestinnässä melko samankaltaisia haasteita, jotka rinnastuivat melko hyvin myös teorian näkemyksiin. Tämä työ löysi ratkaisuja resurssihaasteisiin ennen kaikkea suunnitelmallisuuden lisäämisen ja teknologisen kehityksen tuomien viestintäkanavien ja -keinojen kautta.