Äänekosken joulukadun kehittäminen
Nekkula, Terhi (2011)
Nekkula, Terhi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2011
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011121918814

Tiivistelmä
Työn tilaajana toimi Äänekosken yrittäjät Ry. He toivoivat kehittämissuunnitelmaa Äänekosken ja Suolahden joulukaduille. Aikaisempina vuosina ohjelma on ollut melko suppea ja toistanut itseään, joten suunnitelmaa tälle sekä seuraaville vuosille kaivattiin. Tavoite oli myös yhdistää Äänekosken ja Suolahden kaupungin osia, jotta ne tulisivat läheisemmiksi toisiaan.
Työssä haastattelin Äänekosken ja Suolahden asukkaita sekä yrittäjiä ja heidän toiveidensa pohjalta lähdin rakentamaan suunnitelmaa joulukadun avajaisiin ja ajalle ennen jouluaattoa. Suunnittelin ohjelman tämän vuoden joulukadun avajaisiin ja loin aikataulun. Joulukadun avajaisohjelma sisältää tänä vuonna paljon uusia elementtejä, jotka tulevat houkuttelemaan asukkaita paikalle. Tulevia vuosia silmällä pitäen kehitin myös lisäohjelmaa sitä varten.
Lähdin suunnittelemaan jouluaattoon asti kestävää ohjelmaa. Viikonloppuisin Äänekoskella toteutettaisiin joulutori, joka olisi asukkaille positiivinen lisä ja yrityksille lisäarvon tuottaja.
Äänekosken ja Suolahden yrittäjät eivät ole kokeneet saaneensa lisäarvoa olemalla mukana tukemassa joulukadun järjestämistä, joten tehtävänäni oli myös paneutua markkinoinnillisiin asioihin. Suunnitelmaa tehdessäni otin huomioon yritykset ja kuinka he saisivat lisähyötyä joulukadusta ja kuinka he voisivat hyödyntää sitä markkinoinnissaan.
Työ oli haasteellinen niin aikataulun kun kahden kaupungin yhdistämisen takia.