Opintojaksojen kehittäminen : Tapausesimerkkinä Maa- ja pohjarakenteiden kolme opinto-jaksoa
Kuula-Väisänen, Pirjo (2012)
Kuula-Väisänen, Pirjo
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201204265287

Tiivistelmä
Kehittämishankkeessa on tarkasteltu Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Rakennustekniikan koulutusohjelman Maa- ja pohjarakenteiden kolmen opintojakson kehittämistä. Opintojaksojen kehittämisen tavoitteina olivat osaamistavoitteiden ja sisältöjen selkeyttäminen, Moodle-oppimisalustan käyttöönotto, erilaisten suoritustapojen mahdollistaminen ja palautteen hyödyntäminen. Teoreettinen viitekehys liittyy yliopisto-opetuksen perinteisiin, yliopistoon oppimisympäristönä ja pedagogiseen ajatteluun. Hankkeessa opintojaksoja on käsitelty opettajakeskeisesti, mutta työn aikana oppimiskeskeinen näkökulma on vahvistunut ja vaikuttaa opintojaksojen jatkokehitykseen.
Hankkeen aikana kehitettiin suuren ryhmän luento-opetusta vuorovaikutteisempaan suuntaan. Opiskelijapalautteen perusteella luentojen vuorovaikutteisuuden lisääminen tuntitehtävien ja kysymysten avulla oli positiivista. Tenttiä korvaavana arviointimuotona käytettiin esseemuotoisia oppimistehtäviä. Yhdellä opintojaksolla ei käytetty lainkaan tenttiä. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista noin 20 % halusi tehdä oppimistehtäviä, kun taas diplomi-insinöörivaiheen opintojaksossa yli puolet opiskelijoista valitsi oppimistehtävät. Oppimistehtävät valinneet opiskelijat korostivat tehtävien lisänneen syvällistä oppimista. Oppimistehtäviin käytetty aika oli keskimäärin hieman pienempi kuin mitä tehtäviä mitoitettaessa oli ajateltu. Oppimistehtävien arvosanat olivat korkeita, mikä kuvastaa opiskelijoiden hyvää motivaatiota.
Opetus- ja arviointimenetelmien kehittäminen näkyy erityisesti Insinöörigeologian perusteiden kokonaisarvosanojen keskiarvon nousuna. Myös luennoille enemmän osallistuneiden opiskelijoiden arvosanat olivat keskimäärin yhden numeron parempia kuin niiden, jotka eivät luennoilla käyneet.
Palautekyselyt kehittyivät opettajan kehittymisen myötä. Vaikka opetuksen toteutuksesta saadut arvosanat olivat aiempaa parempia, yksi tärkeimmistä palautteista oli opiskelijoiden listaamat tärkeimmät opitut asiat. Opitut asiat vastasivat osaamiselle asetettuja tavoitteita. Moodle-alustaan siirtyminen selkeytti opintojakson kokonaisuuden hahmottamista ja helpotti palautteen antamista. Työn lopussa on myös esitetty ohjeita opintojakson kehittämisen tueksi.