Hellyyden teatteri : ajelehtimista kaupunkitaiteen ja yhteisötaiteen hoivaavissa maastoissa
Korpela, Helena (2012)
Korpela, Helena
Turun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205036067
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201205036067
Tiivistelmä
Kirjallinen opinnäytetyöni kertoo hyvinvointia lisäävän teatterin etsimisestä. Kutsun hyvinvointia lisäävää teatteria tutkielmassani nimellä Hellyyden teatteri. Etsintäni rajautuu nykytaiteen ja nykyteatterin kentälle, jossa teatteria sovelletaan ja käytetään hyvin monella eri tavalla. Menetelmänäni materiaalin keräämisessä toimii kaupunkitaide-metodi nimeltä dérive. Dériven mukaisesti ajelehdin useassa eri kirjallisessa teoksessa. Pääoppaanani toimii Helena Sederholmin teos Tämäkö taidetta? Käytän materiaalina myös omaa työpäiväkirjaani sekä taiteellisen opinnäytetyöni Tärinän osallistujilta saamaani palautetta.
Työni aluksi pohdin omakohtaista havaintoani siitä, että pahuuden – pelon ja väkivallan – esittäminen teatterissa ja taiteessa on lisääntynyt. Tuon esiin väitteeni lähtökohtia esitysesimerkkien kautta. Tämän jälkeen pohdin pahuuden esittämistä taiteen historiassa ja peilaan sitä nykypäivään ja omaan kokemukseeni. Pohdin taiteilijan vastuuta suhteessa esittämiinsä asioihin ja yleisöön. Perustelen taiteilijan vastuuta peilisoluteorialla.
Seuraavaksi nimeän työssäni Hellyyden teatterin eli hyvinvointia lisäävän taiteen tukipilareita. Näitä ovat kaupunkitaide ja yhteisötaide. Kaupunkitaide-osiossa kerron Kansainvälisistä situationisteista, heidän kaupunkitaide-metodistaan dérivestä ja esityksestä nimeltä Rider Spoke. Yhteisötaiteen kohdalla pohdin myös taiteen keskustelevaa puolta ja kirjoitan ansoista, joihin yhteisötaiteilija saattaa työssään astua. Työni huipentuu kahden oman työni esittelyyn. Nämä työt ovat nimeltään Tärinä ja Do the Hills First.
Päädyn työssäni siihen, että maailma ja suomalainen yhteiskunta tarvitsevat Hellyyden teatteria. Taiteen ja teatterin tehtävä on iskeä median lietsomaa väkivallan pelkoa ja muukalaisvihaa vastaan ja puolustaa inhimillisyyttä, jonka talous on murskaamassa. Hellyyden teatteri on yksi keino lisätä hyvinvointia ja ihmisten välistä aitoa kanssakäymistä.
Työni aluksi pohdin omakohtaista havaintoani siitä, että pahuuden – pelon ja väkivallan – esittäminen teatterissa ja taiteessa on lisääntynyt. Tuon esiin väitteeni lähtökohtia esitysesimerkkien kautta. Tämän jälkeen pohdin pahuuden esittämistä taiteen historiassa ja peilaan sitä nykypäivään ja omaan kokemukseeni. Pohdin taiteilijan vastuuta suhteessa esittämiinsä asioihin ja yleisöön. Perustelen taiteilijan vastuuta peilisoluteorialla.
Seuraavaksi nimeän työssäni Hellyyden teatterin eli hyvinvointia lisäävän taiteen tukipilareita. Näitä ovat kaupunkitaide ja yhteisötaide. Kaupunkitaide-osiossa kerron Kansainvälisistä situationisteista, heidän kaupunkitaide-metodistaan dérivestä ja esityksestä nimeltä Rider Spoke. Yhteisötaiteen kohdalla pohdin myös taiteen keskustelevaa puolta ja kirjoitan ansoista, joihin yhteisötaiteilija saattaa työssään astua. Työni huipentuu kahden oman työni esittelyyn. Nämä työt ovat nimeltään Tärinä ja Do the Hills First.
Päädyn työssäni siihen, että maailma ja suomalainen yhteiskunta tarvitsevat Hellyyden teatteria. Taiteen ja teatterin tehtävä on iskeä median lietsomaa väkivallan pelkoa ja muukalaisvihaa vastaan ja puolustaa inhimillisyyttä, jonka talous on murskaamassa. Hellyyden teatteri on yksi keino lisätä hyvinvointia ja ihmisten välistä aitoa kanssakäymistä.