Hellyyden teatteri : ajelehtimista kaupunkitaiteen ja yhteisötaiteen hoivaavissa maastoissa

Abstract

Kirjallinen opinnäytetyöni kertoo hyvinvointia lisäävän teatterin etsimisestä. Kutsun hyvinvointia lisäävää teatteria tutkielmassani nimellä Hellyyden teatteri. Etsintäni rajautuu nykytaiteen ja nykyteatterin kentälle, jossa teatteria sovelletaan ja käytetään hyvin monella eri tavalla. Menetelmänäni materiaalin keräämisessä toimii kaupunkitaide-metodi nimeltä dérive. Dériven mukaisesti ajelehdin useassa eri kirjallisessa teoksessa. Pääoppaanani toimii Helena Sederholmin teos Tämäkö taidetta? Käytän materiaalina myös omaa työpäiväkirjaani sekä taiteellisen opinnäytetyöni Tärinän osallistujilta saamaani palautetta.

Työni aluksi pohdin omakohtaista havaintoani siitä, että pahuuden – pelon ja väkivallan – esittäminen teatterissa ja taiteessa on lisääntynyt. Tuon esiin väitteeni lähtökohtia esitysesimerkkien kautta. Tämän jälkeen pohdin pahuuden esittämistä taiteen historiassa ja peilaan sitä nykypäivään ja omaan kokemukseeni. Pohdin taiteilijan vastuuta suhteessa esittämiinsä asioihin ja yleisöön. Perustelen taiteilijan vastuuta peilisoluteorialla.

Seuraavaksi nimeän työssäni Hellyyden teatterin eli hyvinvointia lisäävän taiteen tukipilareita. Näitä ovat kaupunkitaide ja yhteisötaide. Kaupunkitaide-osiossa kerron Kansainvälisistä situationisteista, heidän kaupunkitaide-metodistaan dérivestä ja esityksestä nimeltä Rider Spoke. Yhteisötaiteen kohdalla pohdin myös taiteen keskustelevaa puolta ja kirjoitan ansoista, joihin yhteisötaiteilija saattaa työssään astua. Työni huipentuu kahden oman työni esittelyyn. Nämä työt ovat nimeltään Tärinä ja Do the Hills First.

Päädyn työssäni siihen, että maailma ja suomalainen yhteiskunta tarvitsevat Hellyyden teatteria. Taiteen ja teatterin tehtävä on iskeä median lietsomaa väkivallan pelkoa ja muukalaisvihaa vastaan ja puolustaa inhimillisyyttä, jonka talous on murskaamassa. Hellyyden teatteri on yksi keino lisätä hyvinvointia ja ihmisten välistä aitoa kanssakäymistä.

In my thesis I’m searching for theatre that supports well-being. In my work I have named this empowering theatre as The Theatre of Tenderness. My search takes place in the field of contemporary art and contemporary theatre, where theatre can be applied and used in several different ways. As my way to collect material I use urban art method called dérive. Inspired by dérive I drift between several literal sources. As my main guide I use Helena Sederholm’s book Tämäkö taidetta? I also use pieces of my own work diary and the feedback given by Tärinä, group of people in my artistic final work.

As a start I discuss about my own perception that performing evil – fear and violence – has increased in theatre and in arts. Through performance examples I bring up the starting points of my perception. After this I write about performing evil in relation to the arts history and reflect it to this day and to my own observations. I arouse the question of my responsibility as artist in relation to the things I perform and to the audience. I defend my thoughts with the mirror-neuron theory.

After this I name the pillars that support The Theatre of Tenderness. These pillars are urban art and community art. In the section of urban art I write about The Situationist International, about their urban art method dérive and about performance Rider Spoke. In community art section I write about the conversational side of art and talk about the traps where community artist might fall into. This thesis culminates in my own art works called Tärinä and Do the Hills First.

In my thesis I come to the conclusion that the world and the Finnish society need the Theatre of Tenderness. The mission of art and theatre is to strike against fear of violence and alien anger that media provokes. Art is to protect humanity that economy is about to rule over. The Theatre of Tenderness is one way to increase well-being and real human contact.