Katoamisen estetiikka

Abstract

Taiteen on tultava sisältä ulos, ei toisinpäin. Etsin puhtainta mahdollista taiteen tekemisen tapaa. Taiteessani toistuvista ihmisyyden, vapauden ja onnellisuuden teemoista puhuttaessa on pyrittävä tekemisen tapaan, joka tulee taiteilijasta itsestään.

Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä mutta yhtälailla tarjota uusia vastauksia. Järjelle rakentuva taide on paradoksi. Taide on voimakkaimmillaan, aidoimmillaan kun se rakentuu tunteelle. Kun käytämme tunnetta taiteen tekemisen välineenä, tehokkain tapa päästä sisimpään, istuttaa haluttuja ajatuksia, on käyttää ihmisen kuvaa. Kasvot ja tarinat kasvojen takana ovat tehokkain ase halutun tunteen välittämiselle.

Tämä on lyhyt leikkaus siitä, kuinka yritän selittää taiteellista tekemistä kodittomuuden aiheen parissa, päätyen enemmänkin oman taiteilijana olemisen olemuksen äärelle. Tarkoitukseni on tuoda esille ajatuksiani lopputyöprojektistani sekä antropologisesta tavasta tehdä taidetta, lähestymisestä taiteen tekemisen keinona sekä lähestymisen vaikeudesta.

Havainnoin kodittomuuden ilmentymiä joita näen, kuulen ja luen. Olen pyöritellyt kodittomuuden teemaa vuoden ajan tutustuen myös muihin tekijöihin samojen käsitteiden parissa.

Taide on enemmän kuin yksi teos, näyttely tai teema. Taide heijastaa kaikkea sitä, mitä olen taiteen tekijänä. Lopulta, jos kysyt projektistani, sanon sen olevan tutkimus ihmisyydestä, en kodittomuudesta. Parhaimmillaan kaikki koskettava taiteen tekeminen on tavalla tai toisella tutkimusta ihmisyydestä.

Olen vasta raapaissut syvän taiteen tekemisen pintaa. Ja vaikka taide on kysymysten verkko, tästä olen varma: ihminen reagoi ihmiseen ja tullakseni parhaaksi mahdolliseksi taiteilijaksi, tulee minun tehdä vain niitä teoksia, jotka tulevat esiin kun kukaan muu ei ole kertomassa mitä taiteen tulisi olla.

Jaan kirjalliseni seuraaviin osioihin: lähtökohdat, ajatuksia kodittomuudesta, viimeinen teos, lähestyminen tekemisen tapana ja sen vaikeus, tekemiseni moraalisia kysymyksiä, syitä tekemiselleni sekä taiteelliset valinnat ja ajatuksia näiden kaikkien jälkeen. Analyyttisemmän materiaalin väliin olen tuonut niitä muutamia tarinoita, joihin olen projektin aikana kompastellut.

This is a small cut-out of how I will try to explain an art project with the subject of homelessness and end up to wonder the expression of my inner artist. These are the ideas related to the process Aesthetics of Disappearing. My intention was to write about my artistic work, the project of my final exhibition. I ponder about anthropological approach of doing art, the approach as a form of making art and the difficulty of it. I am looking for the most pure way of doing art. For me the most important subjects are related to humanity, freedom, happiness. When talking about this kind of subjects I feel that we need to find a different kind of approach than painting from the outside. In art we have to paint things coming only from inside of us.

I observe and approach the homeless I see, meet, hear or read about. I have twiddled this theme for more than a year now, getting to know others with similar ideas or ideal approach. Over the year I have been talking to several people about this: homeless, artists, people working withrelated subjects.

The purpose of art is to ask questions as well as to give answers. Art is in its most powerful self when built on emotion, not intellect. And when we are using emotion as a tool, the most effective way of pushing these emotions the artist feels important is to use human figure. I have come to the conclusion that in art human face and the stories behind it are the most powerful weapons for conveying any emotions.

Art is more than one exhibition, one subject or one work. It reflects all I am as an artist. In the end, if you ask about my work I say it is not about the homeless, it is about being a human, like all good art is. I have only scratched the surface of the deeper end of making art. Art is all about questions but I do know this much: human reacts to human and for being the best possible artist I have to make room only for the art that unhides itself when nobody else is whispering in my ear.

In this thesis I have divided my thoughts into following categories; starting point, thoughts about homelessness, the ultimate work of art, the difficulty of approaching people, moral issues, the reasons for this project, artistic choices and thoughts before the end of this. I have also scattered few stories in between these more analytical items.