Rock-Musiikin Tuottaminen : Normaaleista työskentelytavoista poiketen
Lankinen, Tuomas (2012)
Lankinen, Tuomas
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012060712168

Tiivistelmä
Tuotin opinnäytetyönäni neljä Perkinson -yhtyeen rock-kappaletta. Toimin työssäni rumpalina, sovittajana, äänittäjänä, miksaajana ja masteroijana. Olin osaksi mukana myös sävellystyössä. Tuotanto oli ongelmallinen pakotettujen työtapojen vuoksi, joita syntyi studiotilan, aikataulutuksen ja soittajien matkaerojen takia. Toisin sanoen, tuotantoa vietiin eteenpäin osaksi normaaleista työtavoista poiketen. Tarkoituksena oli kuitenkin saada aikaiseksi mahdollisimman hyvä ja kaupallisesti pätevä tuotanto, joka säilyisi uskollisena yhtyeen vertauskuville.
Työ tehtiin pitkällä aikavälillä, vuosien 2007 ja 2012 välisenä aikana. Tuotantotyön kaikissa vaiheissa käytettiin Steinbergin Cubase -sekvensseriympäristöä ja miksaus ta-pahtui osaksi kuulokkeita ja osaksi monitoreita käyttäen. Kaiken kaikkiaan mielenkiin-toisen ja opettavaisen projektin tuotantovaikeudet huomioiden, lopputulokseen voidaan olla tyytyväisiä.
Tulevien tuotantojen kohdalla arvostan paremmin akustoituja studio- ja tarkkaamotiloja sekä niiden tuomaa etua kaikilla tuotannon osa-alueilla. Peräänkuulutan yhtyeen yhteistä esituotanto- ja äänitysaikaa. Jälkituotannon aikana kuuntelen yhä enemmän referens-sikappaleita ja yritän tehdä vähemmän töitä kuulokkeita hyväksi käyttäen.