Erityisherkkyyden kohtaaminen toimintaterapiassa: haastattelu sosiaalisesta vuorovaikutuksesta

Abstract

Erityisherkkyys on ajankohtainen, mutta usein väärinymmärretty piirre, joka on ollut viime aikoina vahvasti esillä yleisessä hyvinvointipuheessa. Osa saattaa käsittää erityisherkkyyden trendisanaksi tai muoti-ilmiöksi, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus ja sen voi omata kuka tahansa ihminen. Erityisherkkyyden ympärille liitetään usein vääriä ja vahingollisia piirteitä kuten neuroottisuutta, ahdistuneisuutta ja sisäänpäin suuntautuneisuutta. Erityisherkkyyteen liittyy paljon stigmoja ja niiden purkaminen on jokaisen kansalaisen vastuulla. Erityisherkkyyteen liittyy paljon erilaisia ominaisuuksia, jotka olisi hyvä huomioida sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

Tutkimuksessa tutkittiin psykiatrialla toimivien toimintaterapeuttien keinoja kohdata erityisherkkä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa sekä toimintaterapeuttien käyttämiä terapiatyylejä. Tutkimusotos poimittiin eliittiotannalla ja aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Tutkimukseen osallistui neljä psykiatrialla toimivaa toimintaterapeuttia. Tutkimuksen tulokset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Kaikki haastateltavat toimintaterapeutit olivat sitä mieltä, että asiakkaan kohtaaminen tulisi olla kunnioittavaa ja empaattista riippumatta siitä, onko asiakas erityisherkkä vai ei. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että psykiatrialla toimivien toimintaterapeuttien tulisi olla tietoisia erityisherkkyyteen liittyvästä terminologiasta. Piirteen huomioiminen on tärkeää kohdatessa erityisherkkää sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Toimintaterapeutin tulisi huomioida erityisherkän kanssa toimiessaan luottamuksen hienovaraisuuden, oman ammatillisuuden ja ammatillisten rajojen ylläpitämisen, keskittyä yhdenmukaiseen viestintään ja tarvittaessa käyttää erilaisia terapiatyylejä ja konkreettisia keinoja kohdatessaan erityisherkän. Tutkimuksessa ilmeni, että sosiaalinen vuorovaikutus nähtiin toimintaterapian työn lähtökohtana. Tutkimuksessa ilmeni eroavaisuutta koskien erityisherkän ja toimintaterapeutin välistä vuorovaikutussuhdetta. Kaikki terapeutit olivat kokeneet terapiasuhteen antoisana, mutta osa oli kokenut sen myös raskaana ja kuluttavana.

Tutkimuksesta saatiin uusia näkökulmia käsiteltävissä olevaan aiheeseen. Jatkotutkimuksia tarvitaan, jotta erityisherkkyys voidaan huomioida jatkossa kaikkialla toimintaterapian työympäristöissä.