Lapsen psykososiaalinen tukeminen vanhemman saattohoidon aikana

Abstract

Vanhempansa menettävä lapsi kohtaa yhden vaikeimmista asioista elämässään. Jokainen lapsi tarvitsee tukea tilanteessa. Yleisesti koetaan vaikeaksi keskustella kuolemasta ja surusta lapsen kanssa. Kuitenkin se, että lapsi saa avoimesti niin oikeaa ja ikätasoista tietoa kuin myös mahdollisuuksia käsitellä surua ja muita tunteita, parantaa hänen selviytymistään myös myöhemmin elämässä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli parantaa vaativan erityistason saattohoitoa toteuttavan yksikön työntekijöiden valmiuksia kohdata ja tukea vanhempansa menettävää lasta. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kerätä tutkittua tietoa aiheesta ja tuottaa sen perusteella yhteistyöorganisaatioon toimintamalli vanhempansa menettävän lapsen tukemiseen ja kirjallinen opas annettavaksi vanhemmalle keskustelun tueksi. Kehittämismenetelminä tässä projektissa käytettiin kirjallisuuskatsausta ajantasaisen tiedon saavuttamiseksi, asiantuntijatyöskentelyä projektin vahvistamiseksi käytettävissä olevalla moniammatillisella osaamisella, koulutusta toimintamallin ja oppaan esittelemiseksi ja käyttöön ottamiseksi sekä kyselyä sen selvittämiseksi, saavuttiko projekti tavoitteensa ja mikä vaikutus sillä oli koettuihin valmiuksiin kohdata ja tukea vanhempansa menettävää lasta. Kyselyn mukaan työntekijät kokivat valmiuksiensa parantuneen kehittämisprojektin myötä. Toimintamalli koostui viidestä perustekijästä: lapsen tiedonsaannin varmistaminen, lapsen tukiverkoston varmistaminen, lapsen surun ja sen ilmaisun ymmärtäminen, vanhempien tukeminen ja ohjaus sekä surusta keskustelemisen, sen käsittelyn ja ilmaisemisen mahdollistaminen. Oppaassa käytettiin aikajanaa diagnoosin saamisesta vanhemman kuoleman jälkeiseen aikaan. Jatkossa tulisi entisestään kehittää moniammatillista yhteistyötä lapsiläheisten tukemisessa ja madaltaa kynnystä antautua keskusteluun lasten kanssa. Myös lasten oman äänen ja näkemyksen olisi tärkeää tulla kuulluksi.

A child losing a parent is facing one of the most difficult things in life. Every child needs support in such a situation. Discussing death and bereavement with a child is commonly experienced difficult among adults. Nevertheless, when a child is given accurate and age-appropriate information as well as possibilities to process grief and other feelings, it enhances child’s resilience even later in life. The aim of this master’s thesis was to improve the ability to encounter and support a child losing a parent in a unit performing palliative care in the demanding special level. The purpose of this master’s thesis was to collect data from scientific research and produce the cooperating organization a structured model on how to support a child losing a parent and a written guide, which can be given to the parents during conversations. As methods, this thesis used literature review for collecting current data, working with an expertise steering group throughout the project to strengthen the project with interdisciplinary competence and ideas, educational sessions in order to introduce the model and the guide in the organization and finally, a survey to chart whether the project had reached its aim and did it have influence on the experienced ability to support a child. According to the survey, employees felt that their ability to encounter and support a child losing a parent was improved during the project. The structured model consisted of five key elements: ensuring accurate and age-appropriate information, ensuring safetynets, understanding how children grieve and express grief, supporting and guiding the parents and creating possibilities to discuss, process and express grief. Model also guided what to do in a situation when the child’s situation needed immediate attention. The written guide was made in a timeline from the diagnosis until after the death of the parent. In the future it would be essential to furthermore improve the multi-professional cooperation in supporting children as family members and to lower the barriers to embark on conversations with children. Also the children’s own voice and perspective would be important to be heard.