Lasten kenkien myynnin edistäminen urheiluliikkeessä
Huuhtanen, Kalle (2021)
Huuhtanen, Kalle
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021052110238

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on löytää toimeksiantajalle syitä sille, miksi lasten kenkien myynnin kasvu on ollut vähäistä muihin osastoihin verrattuna ja millaisilla toimenpiteillä asiaa voitaisiin kehittää. Työn tarve tuli toimeksiantajan edustajalta, jonka vastuualueisiin kuuluu kenkäosastojen myynti ja kehittäminen. Tutkimuksen perusteella tärkeimmiksi kehityskohteiksi nousivat palvelun sekä markkinoinnin merkityksettömyys kuluttajien ostopäätöksissä.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena, jonka tavoitteena oli selvittää erilaisia kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavia piirteitä. Tutkimus suunnattiin kohderyhmälle, joka muodostui lasten vanhemmista. Teoria käsittelee lasten jalkoihin sekä kenkien valintaan liittyviä teemoja sekä myös myyntiin, markkinointiin ja asiakaspalveluun liittyviä käsitteitä. Yritysesittelyä ei tehty, sillä toimeksiantaja toivoi yrityksen pysyvän anonyyminä. Teorian jälkeen omissa kappaleissaan käsitellään tutkimuskysymykset ja niistä saadut tulokset sekä tulosten analysointi ja kehitysideat. Pohdintakappale sisältää omia havaintoja tutkimuksen onnistumisesta ja mahdollisista muutosehdotuksista siihen, sekä arviointia omasta työskentelystä.
Tutkimuksesta saatujen tulosten myötä selvisi, että kuluttajat arvostavat ensisijaisesti hyvää hinta-laatusuhdetta, tuotteiden korkeaa laatua sekä tuotearvioita. Vähemmän merkittävinä pidettiin myymälässä saatavaa palvelua sekä erilaisia markkinoinnin muotoja. Koska tavoitteena on kehittää fyysisten myymälöiden myyntiä, palvelun laatua voidaan kehittää syventävällä myyjien perehdyttämisellä ja markkinointia soveltavilla markkinointitavoilla. Kehitysehdotukset esitellään syventävämmin omassa kappaleessa.
Tutkimustulokset auttavat toimeksiantajaorganisaatiota tunnistamaan kuluttaja-käyttäytymistä ja ideoimaan toimenpiteitä myynnin kehittämiseksi. Tehtyjä ratkaisuja pystytään soveltamaan myös muiden osastojen kehittämisessä.