Työn merkityksellisyyttä vastuullisuuskonsultoinnilla
Siltanen, Anna (2021)
Siltanen, Anna
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021101118536

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on luonteeltaan tapaustutkimus. Opinnäytetyössä pyrittiin selvittämään millaiset asiat yrityksen vastuullisuusprosessissa mukana olemisessa vaikuttavat työntekijän työn merkityksellisyyden kokemukseen. Vastuullisuus ja työn merkityksellisyys ovat aiheina nykytyöelämän trendikkäimpiä ja ajankohtaisimpia. Aiheita käsittelevän tutkimuksen ja kirjallisuuden määrä on jatkuvasti kasvussa.
Työn teoreettinen viitekehys on kaksiosainen. Ensimmäisessä osuudessa keskitytään yritysvastuuseen ja yritysvastuun johtamiseen. Toinen osuus käsittelee työn merkityksellisyyttä. Opinnäytetyön tavoitteena on löytää yhteyksiä näiden kahden pääteeman välille.
Kohderyhmänä tutkimukselle toimi vastuullisuuskonsultointiyrityksen asiakasyrityksen vastuullisuustyöryhmä. Työn empiirinen osuus toteutettiin hyödyntäen sekä laadullista-, että määrällistä tutkimusmenetelmää. Laadullista menetelmää haluttiin hyödyntää, sillä sen avulla saatiin syvempää ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Määrällinen tutkimus toimi laadullisen tutkimuksen tukena. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin yksilöhaastatteluja, erilaisia kyselyjä sekä havainnointia. Haastattelut toteutettiin etäyhteydellä Teamsin kautta ja kyselyt Google Forms- työkalun avulla.
Haastattelujen avulla saatiin syvällistä tietoa vastuullisuustyöryhmän kokemuksista ja näkemyksistä tutkimuskysymyksiin liittyen. Aineiston perusteella yrityksen vastuullisuustyöryhmässä toimimisesta löytyy monia työn merkityksellisyyttä tukevia teemoja, vaikka pitkän aikavälin vaikutuksia työn merkityksellisyyteen on vaikea ennustaa.