Sandwich-erilaistusmenetelmän optimointi kahdelle ihmisen iPS-solulinjalle ja erilaistettujen sydänlihassolujen karakterisointi
Peussa, Heidi (2012)
Peussa, Heidi
Tampereen ammattikorkeakoulu
2012
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917266
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012112917266
Tiivistelmä
Pluripotentteja kantasoluja voidaan erilaistaa sydänlihassoluiksi useilla eri menetelmillä. Erilaistettujen sydänlihassolujen avulla voidaan tutkia sydänsairauksia ja kehittää tautimalleja lääketestauksiin. Tulevaisuudessa potilaan omista soluista erilaistettuja sydänlihassoluja voidaan mahdollisesti käyttää kudosvaurioiden korjaamiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli ottaa käyttöön sandwich-erilaistusmenetelmä opinnäytetyöpaikalla. Tarkoitus oli optimoida menetelmä kahdelle solulinjalle ja karakterisoida erilaistettuja sydänlihassoluja. Sandwich-erilaistusmenetelmällä kantasolut ohjataan erilaistumaan sydänlihassoluiksi mattomaisena kerroksena kasvutekijöiden avulla. Erilaistaminen tapahtuu matriksikerrosten välissä.
Optimoitaville uudelleenohjelmoiduille kantasolulinjoille määritettiin menetelmän kannalta parhaiten toimiva solupitoisuus ja passage. Erilaistuneita soluja karakterisoitiin tutkimalla proteiinien ilmentymistä immunosytokemiallisten värjäysten avulla ja geenien ilmentymistä kvantitatiivisen reaaliaikaisen polymeraasiketjureaktion avulla.
Toisella tutkituista linjoista saatiin erilaistettua yksisolukerroksena sykkiviä alueita, mutta toisella erilaistumista ei havaittu kertaakaan. Menetelmän toistettavuus oli heikko ja se oli hyvin herkkä passagen ja solupitoisuuden muutoksille. Jotta menetelmä voitaisiin ottaa käyttöön, sen optimoimista täytyy vielä jatkaa. Tulevaisuudessa menetelmää voitaisiin tutkia useammilla solulinjoilla, sillä tämän tutkimuksen otos oli hyvin pieni.
Optimoitaville uudelleenohjelmoiduille kantasolulinjoille määritettiin menetelmän kannalta parhaiten toimiva solupitoisuus ja passage. Erilaistuneita soluja karakterisoitiin tutkimalla proteiinien ilmentymistä immunosytokemiallisten värjäysten avulla ja geenien ilmentymistä kvantitatiivisen reaaliaikaisen polymeraasiketjureaktion avulla.
Toisella tutkituista linjoista saatiin erilaistettua yksisolukerroksena sykkiviä alueita, mutta toisella erilaistumista ei havaittu kertaakaan. Menetelmän toistettavuus oli heikko ja se oli hyvin herkkä passagen ja solupitoisuuden muutoksille. Jotta menetelmä voitaisiin ottaa käyttöön, sen optimoimista täytyy vielä jatkaa. Tulevaisuudessa menetelmää voitaisiin tutkia useammilla solulinjoilla, sillä tämän tutkimuksen otos oli hyvin pieni.