Vertaileva tutkimus reititysprotokollista - RIPv2 & EIGRP
Kotila, Mikael (2021)
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021112622044
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021112622044
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä vertailtiin kahta eri reititysprotokollaa, jotka olivat RIPv2 ja EIGRP. Tavoitteena oli kartoittaa tiedot reititysprotokollien ominaisuuksista, minkä perusteella pystyi arvioimaan protokollien eroja, hyötyjä sekä käytettävyyttä eri tietoverkkoratkaisuissa. Työ toteutettiin käyttäen kahta eri laadullista tutkimusmenetelmää: sisällönanalyysia ja konstruktiivista menetelmää. Aineisto kerättiin e-kirjoista sekä toimijoiden, kuten Cisco, julkisilta verkkosivuilta.
Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäiseksi kokonaisuus, jossa reititysprotokollat toimivat. Tämä kokonaisuus on TCP/IP-protokollapino, jonka sisältämää kerrosta nimeltä verkkokerros käytiin tarkemmin läpi. Käsiteltävät reititysprotokollat toimivat kyseisellä kerroksella.
Opinnäytetyössä käytiin myös läpi, miten reititystä voidaan toteuttaa yleisellä tasolla sekä miten reititysprotokollia voi kategorisoida ominaisuuksien perusteella.
Taustatietojen jälkeen käsiteltiin EIGRP ja RIPv2 tarkemmin, kuten miten kyseisten reititysprotokollien avulla kerätään tietoa, muodostetaan reitit sekä tuetaan verkon toimintaa ja vakautta.
Reititysprotokollat otettiin käyttöön simuloidussa tietoverkossa, joka luotiin Cisco Packet Tracer -ohjelmalla. Simuloidulla tietoverkolla testattiin, miten reititysprotokollia voi konfiguroida sekä monitoroida reitittimillä ja miten nämä konfiguraatiot vaikuttavat reitittimen ja tietoverkon toimintaan.
Tuloksissa on käynyt ilmi reititysprotokollien käyttöönoton samankaltaisuus. Tiedon varastointi ja reittien määrittely sisältää kuitenkin suuria eroja, joka todettiin monitoroimalla reititystaulua sekä EIGRP:n topologiataulua. EIGRP:n kevyet päivitykset säästävät kaistanleveydessä verrattuna RIPv2:een, ja se huomioi useampia tekijöitä reitin arvoa laskettaessa. Työn aikana on käynyt ilmi, että EIGRP estää yhteensopimattomuuksien syntymistä paremmin kuin RIPv2, jo heti käyttöönotosta lähtien. RIPv2:ta monitoroidessa on todettu, että reitittimien päivityksissä käytössä olevat eri versiomuodot voivat myös aiheuttaa yhteensopimattomuuksia.
Työn perusteella on todettavissa, että mikään reititysprotokollien ominaisuus ei konkreettisesti estä niiden käyttämistä eri tietoverkkoratkaisuissa. EIGRP:n ominaisuudet on kuitenkin toteutettu tehokkaammin ja resurssiystävällisemmin, tinkimättä kuitenkaan niiden toimivuudesta. Kokonaisuudessaan on osoitettu, että EIGRP soveltuu parhaiten käytettäväksi eri verkoissa, kuten laajaverkoissa ja nopeaa konvergenssia vaativissa verkoissa. RIPv2 on kuitenkin todettu helppokäyttöisyytensä vuoksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, jos sen puutteet eivät haittaa verkon toimintaa pienissä verkkokokonaisuuksissa, kuten lähiverkoissa - tällöinkin mieluummin harkiten EIGRP:tä. Tai jos reititysprotokollien käyttöä harjoitellaan Cisco Packet Tracer -ohjelman kaltaisessa ympäristössä.
Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäiseksi kokonaisuus, jossa reititysprotokollat toimivat. Tämä kokonaisuus on TCP/IP-protokollapino, jonka sisältämää kerrosta nimeltä verkkokerros käytiin tarkemmin läpi. Käsiteltävät reititysprotokollat toimivat kyseisellä kerroksella.
Opinnäytetyössä käytiin myös läpi, miten reititystä voidaan toteuttaa yleisellä tasolla sekä miten reititysprotokollia voi kategorisoida ominaisuuksien perusteella.
Taustatietojen jälkeen käsiteltiin EIGRP ja RIPv2 tarkemmin, kuten miten kyseisten reititysprotokollien avulla kerätään tietoa, muodostetaan reitit sekä tuetaan verkon toimintaa ja vakautta.
Reititysprotokollat otettiin käyttöön simuloidussa tietoverkossa, joka luotiin Cisco Packet Tracer -ohjelmalla. Simuloidulla tietoverkolla testattiin, miten reititysprotokollia voi konfiguroida sekä monitoroida reitittimillä ja miten nämä konfiguraatiot vaikuttavat reitittimen ja tietoverkon toimintaan.
Tuloksissa on käynyt ilmi reititysprotokollien käyttöönoton samankaltaisuus. Tiedon varastointi ja reittien määrittely sisältää kuitenkin suuria eroja, joka todettiin monitoroimalla reititystaulua sekä EIGRP:n topologiataulua. EIGRP:n kevyet päivitykset säästävät kaistanleveydessä verrattuna RIPv2:een, ja se huomioi useampia tekijöitä reitin arvoa laskettaessa. Työn aikana on käynyt ilmi, että EIGRP estää yhteensopimattomuuksien syntymistä paremmin kuin RIPv2, jo heti käyttöönotosta lähtien. RIPv2:ta monitoroidessa on todettu, että reitittimien päivityksissä käytössä olevat eri versiomuodot voivat myös aiheuttaa yhteensopimattomuuksia.
Työn perusteella on todettavissa, että mikään reititysprotokollien ominaisuus ei konkreettisesti estä niiden käyttämistä eri tietoverkkoratkaisuissa. EIGRP:n ominaisuudet on kuitenkin toteutettu tehokkaammin ja resurssiystävällisemmin, tinkimättä kuitenkaan niiden toimivuudesta. Kokonaisuudessaan on osoitettu, että EIGRP soveltuu parhaiten käytettäväksi eri verkoissa, kuten laajaverkoissa ja nopeaa konvergenssia vaativissa verkoissa. RIPv2 on kuitenkin todettu helppokäyttöisyytensä vuoksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, jos sen puutteet eivät haittaa verkon toimintaa pienissä verkkokokonaisuuksissa, kuten lähiverkoissa - tällöinkin mieluummin harkiten EIGRP:tä. Tai jos reititysprotokollien käyttöä harjoitellaan Cisco Packet Tracer -ohjelman kaltaisessa ympäristössä.