Aikuisen erilaiset roolit ja pedagoginen toiminta ulkoilussa : pihatoiminnan kehittäminen Moision päiväkodissa
Pirhonen, Marjut; Viinikka, Tiia (2021)
Pirhonen, Marjut
Viinikka, Tiia
2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021113022805

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä on kehitetty varhaiskasvatuksessa toimivien aikuisten roolia ja toimintaa ulkoilussa. Aikuisen rooli vaihtuu helposti pedagogista valvojaksi ulos mentäessä ja olemme halunneet opinnäytetyössämme etsiä ratkaisuja sekä apuvälineitä, jotta pedagogisesti laadukas toiminta toteutuisi myös ulkoilun osalta. Kehittämistyö on toteutettu yhdessä Moision päiväkodin henkilökunnan kanssa.
Kehittämistyömme teoreettinen viitekehys koostuu varhaiskasvatuksen pedagogisesta toiminnasta, aikuisten erilaisista rooleista ja siitä, miten ulkoilmapedagogiikalla tuetaan lasten kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Tavoitteenamme on ollut lasten tarpeita huomioiden tukea sekä toiminnallista suunnittelua, että varhaiskasvatushenkilöstön ammatillista kasvua. Kehittämistyössämme olemme kartoittaneet lapsilta ja aikuisilta heidän näkemyksiään ja toiveitaan sekä ulkotoiminnasta että aikuisten rooleista. Kehittämistyössä on ollut aktiivisesti mukana päiväkodin aikuisista koottu vapaaehtoistiimi, jonka kanssa olemme tietokoneen välityksellä kokoontuneet ideoimaan kehittämistyötä ja keskustelemaan kerätyn materiaalin tuloksista sekä toiveista kehittämistyökaluihin liittyen.
Kehittämistyön tuotoksena olemme työstäneet apuvälineitä sekä ulkoiluun liittyvään pedagogiseen suunnitteluun että ammatillisen kasvun tueksi. Koostimme ulkopedagogiikan suunnittelun avuksi kortit osaamisalueittain ja näiden pohjalta teimme pilottiryhmään toimintakortit ulkoiluun monipuolisen ulkopedagogiikan suunnittelun helpottamiseksi. Kartoitimme aikuisen erilaisia rooleja ulkoilussa ja koostimme niistä lomakkeen, jonka avulla voidaan tukea henkilökunnan henkilökohtaista ammatillista kasvua ja kehittymistä.