Nuorten osallisuuden vahvistaminen Yökoris-toiminnalla
Ketola, Kristian (2021)
Ketola, Kristian
2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120122878

Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee YMCA Tampere -järjestön Yökoris-toimintaa, joka on monikulttuurillinen toimintamalli, jossa matalan kynnyksen liikunnan avulla pyritään tarjoamaan nuorille ja nuorille aikuisille mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja apua integroitumiseen suomalaiseen kulttuuriin. Yökoris-toiminta on keino, jossa samanhenkisiä nuoria ja nuoria aikuisia saatetaan yhteen, jotta he voisivat siellä luoda uusia ystävyyssuhteita. Toiminnan kohderyhmänä ovat eri kulttuuritaustoista tulevat 13–35-vuotiaat osattomuutta kokevat nuoret ja nuoret aikuiset. Kohderyhmänä ovat lisäksi sellaiset henkilöt, jotka eivät uskalla tai kykene osallistua ryhmätoimintoihin yksin.
Tutkimuksessa käsitellään kuinka Yökoris-toimintaan osallistuneet nuoret kokevat toiminnan vaikuttaneen heidän osallisuutensa ja yhteisöön kuulumisen tunteen lisääntymiseen sekä elämänlaadun ja -hallinnan paranemiseen.
Tutkimuksen aineistona on teemahaastattelu, jossa haastateltiin seitsemää Yökoris-toiminnan kävijää. Haastateltavista kuusi on maahanmuuttajataustaisia ja yksi kantasuomalainen. Haastattelu toteutettiin elokuussa 2021 ja sen tulokset analysoitiin laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoret pitivät Yökoris-toimintaa todella tärkeänä heille. He kokivat toiminnan vahvistaneen osallisuuden tunnetta. Aineistosta nouseekin esille erityisesti yhteisön merkitys Yökoris-toimintaan osallistuneille nuorille. Tämä koetaan jopa tärkeämmäksi kuin varsinainen pelaaminen tai liikkuminen. Osallisuuden tuntemukset olivat vahvimmillaan tapahtumissa, kun he pääsivät tapaamaan kavereitaan ja pelaaman heidän kanssaan.
Tutkimuksesta käy ilmi, että liikunta välineenä tarjoaa erinomaisen väylän monikulttuuriselle kohtaamiselle ja sosiaalisten suhteiden syntymiselle. Lisäksi tapahtumissa tavattujen kavereiden näkeminen vapaa-ajalla vahvisti yhteisöllisyyden tunnetta.
Tämän tutkimuksen tulosten perusteella Yökoris-toimintaa lähdettiin kehittämään Tampereella. Tapahtumien yhteyteen järjestetään entistä enemmän mahdollisuuksia keskustella ohjaajien ja muiden kävijöiden kanssa. Haastatellut nuoret aikuiset kokivat, ettei heille ole tarjolla vastaavaa tilaa tai toimintaa, jossa he voisivat kokoontua ja jutella muiden samanikäisten tai aikuisen kanssa.