Omaisen tarpeet ja toiveet : omaisyhteistyön rakentuminen muistisairaan potilaan omaisen ja hoitohenkilökunnan kesken

Abstract

Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa 2007–2011 toteutetun projektin Omaisena laitoksessa ensisijaisena tavoitteena oli ehkäistä pitkäaikaishoidossa olevien potilaiden omaisten syrjäytymistä sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Projekti toteutettiin yhdessä Turun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa. Tämä projekti osoitti osaltaan lisätutkimuksen ja kehittämisen tarpeen liittyen potilaiden omaisille tarjottavaan tukeen. Vuonna 2011 Turun sosiaali- ja terveystoimessa tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan omaiset kokivat hoitohenkilökunnan antaman huomion vähyyden negatiivisena asiana. Omaiset kokivat tarvitsevansa enemmän hoitajan ajallista, emotionaalista ja tiedollista tukea. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ympärivuorokautisessa hoidossa olevien potilaiden omaisten toiveita ja tarpeita liittyen heidän omaan hyvinvointiinsa ja kanssakäymiseen hoitohenkilökunnan kanssa. Tulosten pohjalta hoitohenkilökunnalle tuotettiin ohjeistus materiaalia omaisyhteistyön parantamiseksi. Projektin soveltava tutkimusosio toteutettiin postikyselynä. Omaisille lähetettiin kyselylomake (n = 309). Kyselylomake sisälsi väittämiä (5-portainen likert-asteikko) sekä avoimia kysymyksiä. Tutkimusmenetelmä oli sekä laadullinen että määrällinen. Tulosten analysoinnissa käytettiin sekä tilastollista (SPSS) menetelmää että sisällönanalyysia. Kyselylomakkeita palautui 141. Vastausprosentti oli 46,5 %. Aineisto jaettiin kahden eri projektin kesken siten, että tässä työssä keskityttiin muistisairauden takia ympärivuorokautisessa hoidossa olevien potilaiden omaisten vastauksiin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että omaiset kokivat läheisensä pitkäaikaishoitoon siirtymisen ja pysyvän sijoituksen ahdistavana. Omaiset kärsivät syyllisyydentunteista, mutta iloitsivat siitä, että heidän läheisensä sai tarvitsemaansa hoitoa. Hoitohenkilökunnalta toivottiin aikaa keskustelulle ja huomioimista kiireenkin keskellä. Hoitohenkilökunnan koettiin kuitenkin kuuntelevan omaista melko hyvin. Omaiset kokivat myös kuuluvansa läheisensä elämään tämän laitossijoituksesta huolimatta. Tieto vertaistukitoiminnasta ei ollut tavoittanut omaisia kovin kattavasti. He toivoivatkin saavansa informaatiota vertaistuesta heti läheisen siirtyessä ympärivuorokautisen hoidon piiriin. ASIASANAT: Omainen, muistisairaus, ympärivuorokautinen hoito

City of Turku. Department of Health Care and Social Services (SOTE) implemented a project called “As a relative in an institute”. The study was carried out with “The association of relatives and close ones in Turku”. The most important purpose was to prevent the relatives of the long term patients to alienate and the improve their quality of life (Tallila 2011). This project confirmed the need of additional research and development concerning the support given to relatives. According to the customer satisfaction survey made in SOTE 2011 the relatives experienced that too little attention was given by the staff. The relatives had experiences that they need more time, emotional and informative support from the staff. The purpose of this project was to find out the needs of the relatives concerning their own emotional and how the staff could better support them in the best possible way. According to the leading principles of the SOTE, the object of the project is to develop co – operation with the relatives so that it will be more customers – oriented. The study material was called with a questionnaire (n = 309). The questionnaire in glued predicate questions (5 – step liker scale) and open questions. The results of triangulation study were analyzed with SPSS – software and the content analysis. The questionnaire was returned by 141 relatives, and answer percentage was 46 %. The relatives felt the chance to and being in a long term therapy depressive, but on the other hand it was a relief. The relative careers suffered from quilt, however they were satisfied and relieved about getting their relatives to prober care. The relatives hope more discussions and time even in the middle of hectic days. The relatives felt that the staff listened to the relatives and according to the answers relatives got; they still felt that they lived closely with their loved ones. Information about peer support for the career was not satisfactory level. They hoped to get information about the possibility to take part in the activities, already at the beginning of the treatment.

KEYWORDS: Relatives, Alzheimer’s disease, long term patients