Koronapandemian aiheuttamat muutokset ruokamainontaan : koronapandemiasta aiheutuneet muutokset Helsingin Sanomien näköislehden ruokamainontaan
Koski, Santeri (2021)
Koski, Santeri
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021120924784

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut ruokamainontaan. Tutkimuksen vertailuajankohtina käytettiin tammi- helmi ja maaliskuuta vuosina 2019 ja 2021, tutkimustulokset perustuvat näihin ajankohtiin.
Tämän opinnäytetyön tutkimuksen tulokset pohjautuvat Helsingin Sanomien HS Digi -palvelusta löytyviin näköislehtiin painetuista lehdistä. Näköislehdistä on kerätty tietoa tutkimukseen eri tuoteryhmien eroista. Tuloksissa on pohdittu näiden erojen syitä. Markkinoinnin ja mainonnan tietoperustassa perehdyttiin perustietojen lisäksi tarkemmin ruoka- ja printtimainontaan.
Tutkimuksen avulla sain tuloksia, joiden mukaan muutoksia on tapahtunut hyvin monessa tutkittavassa osa-alueessa. Esimerkiksi ruoanlaadussa on tapahtunut suuria muutoksia. Osa muutoksista osoittautui hyvin merkittäviksi ja yllättäviksi. Yksi pandemian aiheuttamista merkittävimmistä ja yllättävimmistä muutoksista on esimerkiksi mättöruoaksi luokiteltavien tuotteiden määrän suuri nousu. Mättöruuista esimerkiksi tuoreen pizzan ja kebabin mainostaminen on selkeästi noussut. Toinen suuri muutos on tapahtunut mainostettavien tuotteiden kokonaismäärissä. Mainoksissa oli noin 37 % enemmän tuotteita koronapandemian aikana. Näiden muutosten oletan johtuvan koronapandemiasta. Nämä muutokset ovat johtaneet ihmisten tapojen muutoksiin. Ruokamainonta on muuttunut seuratessaan ihmisten tapojen muutoksia ja nämä muutokset näkyvät oletettavasti tutkimuksessa.
Tuloksissa korostuu helposti ja nopeasti valmistettavien tuotteiden määrien nousu mainonnassa. Tuloksia voidaan hyödyntää ruokamainonnan suunnittelussa, kun tiedetään miten ihmiset reagoivat koronapandemiaa vastaavassa tilanteessa.