Konttialuksen vakavuuden seuranta ja analysointi lastioperaation ja merimatkan aikana
Meranta, Mikael (2021)
Meranta, Mikael
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021122190284

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka konttialuksilla seurataan aluksen vakavuutta lastaus- ja purkausvaiheessa sekä aluksen ollessa merellä. Työssä keskitytään ehjään alukseen, eikä käsitellä vakavuudeltaan vahingoittunutta alusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen, eli työssä pyritään selittämään asiat mahdollisimman selkeästi kirjallisuuden, kansainvälisten lakien ja sopimusten sekä muiden tutkimustöiden perusteella.
Työn alussa käsitellään kuinka konttialukset toimivat ja kuinka kontteja käsitellään aluksilla ja konttisatamissa ja kuinka aluksen miehistön tulisi huomioida aluksen vakavuus sekä lastinsijoittelun tärkeys. Työssä käsitellään myös muutamia onnettomuustapauksia ja niihin johtaneita asioita, sekä esitellään muita vaarallisia tilanteita ja ilmiöitä, joita voi ilmetä merellä ja joista voi seurata vaarallisia tilanteita konttialuksille, jotka pahimmillaan voivat johtaa jopa vakavuuden totaaliseen menettämiseen. Aluksen vakavuudesta käsitellään oleellisimmat ja tärkeimmät asiat eli alukseen vaikuttavat hydrostaattiset pisteet, vakavuuden määritelmät, dynaamisen ja staattisen vakavuuden kriteerit sekä lastauksen vaikutus aluksen vakavuuteen. Työhön on laskettu esimerkkilaskutoimituksia, jotka antavat kuvaa, kuinka lastaus ja lastin sijoittelu vaikuttaa aluksen vakavuuteen. Esimerkkilaskuissa on käytetty mallialuksena pientä multi-purpose-alusta, jonka kantokapasiteetti on 331 TEU.
Aluksen vakavuusoppi ja lastioperointi ovat olleet ja tulevat aina olemaan hyvin tärkeä osa turvallista aluksen käsittelyä ja hyvää merimiestaitoa, mikä motivoi paljon tekemään tätä työtä. Luotettavaa materiaalia liittyen aluksen vakavuuteen sekä lastioperointiin ja konttien käsittelyyn löytyy helposti kirjallisuudesta ja kouluni oppimateriaalista, jonka ansiosta työn tekeminen opetti minulle paljon aluksen vakavuudesta ja lastioperoinnista ja toivon siitä olevan hyötyä muillekin. The objective of this thesis was to examine how ships’ crew monitor and analyze their ships’ stability in various situations keeping the focus on container ship operations. Howev-er this thesis does not include situations in damaged stability, but focuses on intact stabil-ity. The research methods were mainly qualitative based on literature, research work and the international laws and agreements.
The thesis studies on how containers are being handled in ports and on ships, how the crew should take into account the ship stability when planning cargo operations as well as how the cargo operations have an effect on the ship stability. The study undergoes several accidents that have happened to containerships in port and at sea and why these acci-dents have happened. In addition, this thesis includes the most important and crucial points of ships stability which are hydrostatic points and their effects on the ship, definitions of ship stability, static and dynamic stability criteria and how loading and discharging of cargo affects the ships’ ability to float. Also, a few examples of calculations were conducted to clarify the effect of cargo layout on ship stability. A small multi-purpose vessel with the container capacity of 331 TEU was used in the example calculations as a model ship. Fi-nally, the study describes several phenomena that can occur at sea to a containership which can lead into dangerous situations such as the total loss of stability.
Ship stability and cargo handling have been and will always be a very important part of the safe handling of a ship and good seamanship, and this motivated me to conduct this study. Plenty of reliable literature on stability matters and ship loading has been published. I have learned very much about stability factors and cargo operating in the process of doing this thesis and I trust it will help others to do so.
Työn alussa käsitellään kuinka konttialukset toimivat ja kuinka kontteja käsitellään aluksilla ja konttisatamissa ja kuinka aluksen miehistön tulisi huomioida aluksen vakavuus sekä lastinsijoittelun tärkeys. Työssä käsitellään myös muutamia onnettomuustapauksia ja niihin johtaneita asioita, sekä esitellään muita vaarallisia tilanteita ja ilmiöitä, joita voi ilmetä merellä ja joista voi seurata vaarallisia tilanteita konttialuksille, jotka pahimmillaan voivat johtaa jopa vakavuuden totaaliseen menettämiseen. Aluksen vakavuudesta käsitellään oleellisimmat ja tärkeimmät asiat eli alukseen vaikuttavat hydrostaattiset pisteet, vakavuuden määritelmät, dynaamisen ja staattisen vakavuuden kriteerit sekä lastauksen vaikutus aluksen vakavuuteen. Työhön on laskettu esimerkkilaskutoimituksia, jotka antavat kuvaa, kuinka lastaus ja lastin sijoittelu vaikuttaa aluksen vakavuuteen. Esimerkkilaskuissa on käytetty mallialuksena pientä multi-purpose-alusta, jonka kantokapasiteetti on 331 TEU.
Aluksen vakavuusoppi ja lastioperointi ovat olleet ja tulevat aina olemaan hyvin tärkeä osa turvallista aluksen käsittelyä ja hyvää merimiestaitoa, mikä motivoi paljon tekemään tätä työtä. Luotettavaa materiaalia liittyen aluksen vakavuuteen sekä lastioperointiin ja konttien käsittelyyn löytyy helposti kirjallisuudesta ja kouluni oppimateriaalista, jonka ansiosta työn tekeminen opetti minulle paljon aluksen vakavuudesta ja lastioperoinnista ja toivon siitä olevan hyötyä muillekin.