Muistisairaiden potilaiden yksilöllinen hoito ja kotiutus läheisten kokemana erikoissairaanhoidossa

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata muistisairaiden potilaiden hoitoa ja kotiutusta läheisten kokemana erikoissairaanhoidossa. Opinnäytetyön tavoitteena oli antaa tietoa muistisairaan potilaan hoidosta ja kotiutuksesta erikoissairaanhoidossa ja antaa hoitohenkilökunnalle valmiuksia kohdata muistisairaita potilaita sekä hyödyntää heidän läheisiään voimavarana käytännön hoitotyössä. Opinnäytetyön tehtävinä oli selvittää mitä muistisairaan yksilöllinen hoito on, millaista hoitajan ja muistisairaan välinen kohtaaminen oli, kuinka perhehoitotyö näyttäytyi ja kuinka kotiutus toteutui muistisairaan hoidossa. Opinnäytetyö tehtiin laadullisella tutkimusmenetelmällä. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla haastattelemalla kolmea muistisairaan potilaan läheistä muistisairaan hoidosta ja kotiutuksesta erikoissairaanhoidossa.

Läheiset kokivat hoitajien suhtautumisen muistisairaisiin olevan ymmärtäväistä, ystävällistä, lämpöistä ja arvostavaa. Tulosten mukaan muistisairaiden yksilölliset tarpeet huomioitiin ja niihin vastattiin. Muistisairaat saivat vaikuttaa hoitoonsa muistisairauden vaihe huomioiden. Läheiset kokivat, että hoitajat käyttivät huumoria vuorovaikutuksen keinona kohtaamistilanteissa. Muistisairaiden elämäntarinaa ei huomioitu hoidossa. Läheiset toivoivat hoitajilta lisää aikaa muistisairaan kohtaamiseen. Muistisairaan potilaan kotiutus näyttäytyi osastoilla eri tavoin. Kotiutuksessa tiedon kulku koettiin ongelmallisena. Läheisten huomiointiin oltiin pääosin tyytyväisiä. Osa läheisistä koki saavansa vaikuttaa muistisairaan hoitoon ja osa ei. Myös tuen ja ohjauksen saannissa oli vastakkaisia kokemuksia.

Muistisairaiden kohtaamiseen ja yksilöllisyyden huomiointiin läheiset olivat pääosin tyytyväisiä. Erikoissairaanhoidossa osastojen akuutista luonteesta johtuen hoitajilla ei välttämättä ole antaa tarvittavaa aikaa muistisairaille potilaille. Elämäntarinan huomioiminen muistisairaan potilaan hoidossa vähentää muistisairaan haasteellista käyttäytymistä ja auttaa hoitajaa suhtautumaan empaattisemmin ja yksilöllisemmin muistisairaaseen. Tätä voidaan hyödyntää hoitajan ja muistisairaan välisen hoitosuhteen muodostu-misessa. Tulosten perusteella nykyisen toimintamallin toimivuutta kotiutuksen suhteen olisi mahdollisesti syytä yhtenäistää ja kehittää. Tärkeää olisi pohtia kuinka hoitajat voisivat kehittyä muistisairaan potilaan läheisten ohjaamisessa ja tukemisessa.

The purpose of this study was to describe the care and discharging of older people with dementia in acute hospital settings from the viewpoint of the patients’ next of kins. Fur-thermore, the objective was to gather information about the care and discharge of older people with dementia in acute hospital settings and help nurses to use next of kins as a resource in care.

A qualitative research approach was used in this study. The research material was col-lected through theme interviews and the material was analysed using the content analy-sis method. Three dementia patients’ next of kins were interwieved.

The respondents stated that the attitude of nurses towards dementia patients was under-standing, friendly, warm and respectful. The results suggest that dementia patients’ in-dividual needs were recognised and responded to. Dementia patients were allowed to influence their own care. Next of kins stated that nurses used humour as a mechanism to encounter dementia patients. Dementia patients’ life history was not taken into account in the care. The respondents hoped the nurses would allocate more time for encountering the dementia patients. The discharging was different depending on the ward and there were problems in sharing information for the next of kins. The majority of participants thought that they were well acknowledged by the nurses. Some next of kins thought that their opinions concerning dementia patients’ care was heard. There were different experiences of getting support and guidance from nurses.

Next of kins were mostly satisfied with the way nurses encounter dementia patients and acknowledge their individual needs. The nurses do not necessarily have enough time for dementia patients because of the nature of acute hospital settings. Knowledge of pa-tients’ life history is useful because it reduces aggressive behaviour in dementia patients and help nurses to give empathy towards patients and see their individuality. This helps in creating a nurse-patient relationship. The results suggest that it would probably be beneficial to standardize and develop discharging practices. It would be important to think how nurses could support and guide dementia patients’ next of kins.