Liikuntaneuvonta ikääntyneen terveyden edistäjänä
Eklund, Pia (2012)
Eklund, Pia
Turun ammattikorkeakoulu
2012
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2012121419543

Tiivistelmä
Kehittämisprojektin tavoitteena oli kehittää perusturvakuntayhtymä Akselin liikuntaneuvontaa luomalla liikuntaneuvontaohjeistus seniorineuvolan ja kotihoidon työntekijöiden työvälineeksi. Kehittämisprojekti on osa TERVE Akseli - kehittämishanketta, jonka tavoitteena on innovoiden ja näyttöön perustuvan soveltavan tutkimuksen avulla luoda uusia toimintamalleja kuntayhtymän alueelle. Hanke toteutetaan yhdessä kuntayhtymän henkilökunnan, Turun ammattikorkeakoulun ja kolmannen sektorin kanssa.
Kehittämisprojektin soveltavan tutkimuksen osuus oli laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastattelun tavoitteena oli selvittää liikuntaneuvonnan toteutumista alueella ja sen kehittämistarpeita. Teemahaastattelu toteutettiin yksilöhaastatteluina kuudelle ikääntyneiden kanssa työskentelevälle terveydenhuollon ammattilaiselle. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä soveltaen. Haastattelun tulosten mukaan liikuntaneuvonta toteutuu alueella hyvin. Keskeinen aihealue neuvonnassa oli ikääntyneen perusliikkumista tukeva ohjaus. Neuvonnan vaikuttavuuden arvioinnin toteuttaminen koettiin haastavaksi.
Kehittämisprojektin tuotoksena muodostui liikuntaneuvontaohjeistus perusturvakuntayhtymän ikääntyneiden kanssa työskentelevän hoitohenkilökunnan työvälineeksi. Liikuntaneuvontaohjeistus perustuu aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen/tutkimustietoon, asiantuntijoilta saatuun tietoon (projektiryhmä) sekä haastatteluilla saatuun aineistoon. Ohjeistus koostuu tietopaketeista ikääntyneen liikunnasta, lihasvoima-, kestävyys-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta sekä kaatumisen ehkäisystä, perusliikkumista tukevista kotiharjoiteohjeista sekä kuntayhtymän alueella ikääntyneiden liikuntaa järjestävien tahojen yhteystiedoista ja linkeistä kuntien liikuntapalveluista tietoja sisältäville internet-sivuille. Ohjeistuksen sijainti intranetissä parantaa sen käytettävyyttä.
Fyysisen aktiivisuuden merkitys ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä on vahvasti osoitettu monissa tutkimuksissa. Liikuntaneuvontaohjeistuksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ikääntyneen kotona itsenäistä selviytymistä uhkaavia fyysisen toimintakyvyn ongelmia. Tutkimusten mukaan kotihoidossa olevien heikkokuntoisten vanhusten liikuntaharjoittelu on mahdollista ja sen avulla kotona asuminen on mahdollista pidempään. Tärkeää tämän mahdollistumisessa on kotihoitohenkilökunnan motivaatio ja perehtyminen ikääntymisen aiheuttamiin toimintakyvyn muutoksiin, fyysisen aktiivisuuden vaikutuksesta niihin ja harjoitteiden ohjaamiseen.