Lauluympyrästä lavalle : Irina Milanin opetusmetodi teatterilaulajien koulutuksessa
Rissanen, Ruut (2013)
Rissanen, Ruut
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304265212
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201304265212
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tehdä kirjallinen kuvaus Irina Milanin opetusmetodista, jota hän käyttää kouluttaessaan teatterilaulajia, sekä verrata sen antamia valmiuksia teatterityössä tarvittaviin taitoihin. Opetusmetodin kuvaus perustuu Milanin haastatteluun, jossa hän käy tarkasti läpi opetuksensa pääkohtia ja niiden taustalla olevaa kehitystä. Työn taustateoria puolestaan koostuu kansainvälisistä kirjallisuuslähteistä.
Laulaminen teatterissa vaatii paljon enemmän kuin vain lauluteknistä osaamista. Tyylilajien kirjo teatterissa vaatii laajaa osaamista ja äänellistä joustavuutta. Monipuolisuus muodostuu eri tyylilajien, sävyjen ja äänenlaatujen hallinnasta, mutta enenevässä määrin on tärkeämpää osata nykytyylejä kuin klassista äänenmuodostusta. Laulajalta vaaditaan omaperäistä, ei välttämättä kaunista tai teknisesti hiottua ääntä. Les Misérablesin vaikutuksesta laulajilta alettiin vaatia realistisempaa mutta vahvan dramaattista ääntä; tummuutta ja särmikkyyttä. Teatterissa laulajalla on oltava erinomainen instrumenttinsa hallinta, sillä koko illan läpilauletut teokset ovat raskaita äänelle ja fyysisesti vaativia. Laulajien on samalla oltava myös näyttelijöitä ja tanssijoita.
Milanin metodissa kyseessä ei ole niinkään uusi tapa opettaa, vaan kokonaisvaltainen ja analyyttinen tapa katsoa tulkintaa ja teoksen kokonaisuutta. Kyse ei siis ole laulu- vaan tulkintatekniikasta. Milanin opetusmetodi nojaa kolmeen käytännön työkaluun, jotka ovat lauluympyrä, lauluympyrän teesit sekä tekstin kartta. Lauluympyrässä esitetään onnistuneen tulkinnan osatekijät, jotka laulajan on aina huomioitava ja joiden käytöstä laulajan on oltava tietoinen. Lauluympyrän keskiössä ovat esiintyjän ajatus, läsnäolo ja yhteys tunteisiin. Jotta nämä saadaan välitettyä kuulijalle oikein, on laulajan otettava huomioon artikulointi, aksentit, legato, fraseeraus, hengitys, tunnelma, volyymi, sävyt ja maneerit. Lauluympyrän teesit antavat yleisiä ja yksityiskohtaisia lisäohjeita lauluympyrän käyttämisen tueksi ja kartta puolestaan viittaa tekstin tarkkaan läpikäymiseen ennen laulamista.
Milanin käyttämä metodi vastaa hyvin kansainvälistä käsitystä siitä, mitä teatterissa toimivan laulajan tulee ensisijaisesti osata. Milanin metodin vahvuutena on se, että hän on luonut selkeitä työkaluja tämän osaamisen tueksi. Hän on onnistunut jaottelemaan tulkinnan osatekijöihin, joita voi tarkastella analyyttisesti sekä yksitellen että kokonaisuutena.
Laulaminen teatterissa vaatii paljon enemmän kuin vain lauluteknistä osaamista. Tyylilajien kirjo teatterissa vaatii laajaa osaamista ja äänellistä joustavuutta. Monipuolisuus muodostuu eri tyylilajien, sävyjen ja äänenlaatujen hallinnasta, mutta enenevässä määrin on tärkeämpää osata nykytyylejä kuin klassista äänenmuodostusta. Laulajalta vaaditaan omaperäistä, ei välttämättä kaunista tai teknisesti hiottua ääntä. Les Misérablesin vaikutuksesta laulajilta alettiin vaatia realistisempaa mutta vahvan dramaattista ääntä; tummuutta ja särmikkyyttä. Teatterissa laulajalla on oltava erinomainen instrumenttinsa hallinta, sillä koko illan läpilauletut teokset ovat raskaita äänelle ja fyysisesti vaativia. Laulajien on samalla oltava myös näyttelijöitä ja tanssijoita.
Milanin metodissa kyseessä ei ole niinkään uusi tapa opettaa, vaan kokonaisvaltainen ja analyyttinen tapa katsoa tulkintaa ja teoksen kokonaisuutta. Kyse ei siis ole laulu- vaan tulkintatekniikasta. Milanin opetusmetodi nojaa kolmeen käytännön työkaluun, jotka ovat lauluympyrä, lauluympyrän teesit sekä tekstin kartta. Lauluympyrässä esitetään onnistuneen tulkinnan osatekijät, jotka laulajan on aina huomioitava ja joiden käytöstä laulajan on oltava tietoinen. Lauluympyrän keskiössä ovat esiintyjän ajatus, läsnäolo ja yhteys tunteisiin. Jotta nämä saadaan välitettyä kuulijalle oikein, on laulajan otettava huomioon artikulointi, aksentit, legato, fraseeraus, hengitys, tunnelma, volyymi, sävyt ja maneerit. Lauluympyrän teesit antavat yleisiä ja yksityiskohtaisia lisäohjeita lauluympyrän käyttämisen tueksi ja kartta puolestaan viittaa tekstin tarkkaan läpikäymiseen ennen laulamista.
Milanin käyttämä metodi vastaa hyvin kansainvälistä käsitystä siitä, mitä teatterissa toimivan laulajan tulee ensisijaisesti osata. Milanin metodin vahvuutena on se, että hän on luonut selkeitä työkaluja tämän osaamisen tueksi. Hän on onnistunut jaottelemaan tulkinnan osatekijöihin, joita voi tarkastella analyyttisesti sekä yksitellen että kokonaisuutena.