Elokuva tunteiden tulkkina : Elokuva katsojan hyvinvoinnin edistäjänä
Ketonen, Emma (2013)
Ketonen, Emma
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052811157

Tiivistelmä
Opinnäytetyö on kuvaileva tutkimus elokuvan toimivuudesta katsojan hyvinvoinnin edistäjänä. Päätavoitteenani on löytää näyttöä siitä, että elokuva toimii positiivisena ja voimauttavana välineenä, eikä vain turruttavana tai turmelevana mediana. Voimauttamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä sisäisen vahvuuden sekä henkisen tasapainon lisää-mistä. Lisäksi tämä tutkimus pyrkii löytämään konkreettisia työkaluja omaehtoiseen itseterapointiin elokuvan avulla. Tässä tapauksessa tutkimuksen näkökulma on itse elokuva ja sen katselu, ei elokuvan tekoprosessi.
Tutkimusaineistona tässä tutkimuksessa olen käyttänyt hyvinvointia ja elokuvaterapiaa käsitteleviä julkaisuja. Elokuvaterapian käsite on työssäni hyvin vahvasti läsnä, vaikka kyse on ennemminkin voimauttamisesta, sillä opiskelualani ei liity terapiaan, vaan elokuvaan ja käsikirjoittamiseen. Lisähaastetta tuo, että elokuvaterapiaa on hoitomuotona käytetty lähinnä hoitolaitoksissa. Tämän työn tuloksena onkin tarkoitus löytää keinoja juuri omaehtoiseen voimauttamiseen elokuvan avulla.
Tutkimusprosessin aikana selvisi, että elokuva ei pelkästään pidä sisällään negatiivia haittavaikutuksia, vaan se myös voimaannutta ja eheyttää katsojaansa toimimalla samanlaisena terapeuttisena työvälineenä kuin mikä muukin tahansa taide. Kaikki elokuvat, eivät välttämättä ole voimauttavia, tai tarkemmin sanottuna elokuva ei jokaiselle kastojalle toimi hyvinvoinnin edistäjänä. Lisäksi elokuvien vaikutus tunteiden käsittelyn kannalta havaittiin tutkimuksessa huomattavan merkitykselliseksi. Myös muiden luovuusterapioiden menetelmät osoittautuivat olevan sovellettavissa yhdessä elokuvaterapian käytäntöjen kanssa.
Yksioikoisena johtopäätöksenä on se, että elokuvan toimivuus voimauttavana välineenä johtuu sen lumovoimaisesta ja tunnepitoisesta, todellista elämää kuvailemasta maailmasta. Elokuva jäljittelee elämää itseään, siksi siihen on helppo samaistua. Ammatillista kasvua ajatellen tämä tutkimus antaa myös apuvälineitä käsikirjoittamisen kannalta. Käsikirjoittajan on kuitenkin hyvä tiedostaa, mikä koskettaa parhaiten katsojan tunnemaailmaa. Lisäksi tässä tutkimuksessa löydettiin konkreettisia ja yksinkertaisia työvälineitä omaehtoiseen elokuvaterapointiin.