Financing a Documentary Film in Finland
Mäkinen, Pyry (2013)
Mäkinen, Pyry
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060412718
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013060412718
Tiivistelmä
Opinnäytetyö pyrkii tutkimaan suomalaista dokumenttielokuvan rahoitusprosessia, ja kuinka tekninen kehitys on vaikuttanut siihen vuosina 2001-2013. Tutkimus tehtiin haastattelujen, Avekin ja Suomen Elokuvasäätiön vuosikertomusten ja muiden kirjallisten lähteiden pohjalta. Opinnäytetyön laatija on mukana tekemässä suomalaisista metallisepistä kertovaa dokumenttielokuvaa, jonka produktiota käytetään välineenä tutkimuksen tulosten analysointiin dokumenttielokuvan tekijän näkökulmasta.
Digitaalisen tekniikan kehityksen vaikutuksista suomaisten dokumenttielokuvien rahoitusprosessiin ei ole tehty kattavia tutkimuksia. CD- ja DVD-levyjen ja muiden mediamaksun alaisten tallennusmedioiden vähentyneet myyntiluvut ovat heikentäneet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (Avek) dokumenttielokuville myöntämän rahoituksen kokonaismäärää. Televisiolaatuisen audiovisuaalisen laitteiston halventuneet hinnat ovat mahdollistaneet dokumenttielokuvien perinteisestä produktiomallista poikkeamisen: yhä useampi dokumenttielokuva kuvataan ilman varsinaista tuotantotukea.
Kopioston pienentyneet rahavarat ovat vähentäneet dokumenttielokuvia varten saatavilla olevaa kotimaista rahoitusta. Avekin lyhyt- ja dokumenttielokuville myöntämän rahoituksen kokonaismäärä on pienentynyt viidelläkymmenellä kolmella prosentilla vuodesta 2001. Avek rahoitti vuonna 2001 lyhyt- ja dokumenttielokuvia 1 519 058 eurolla. Vuonna 2012 vastaava luku oli pienentynyt 703 750 euroon. Tämän seurauksena kunnianhimoiset dokumenttielokuvat vaativat käytännössä tuotantotukipäätökset kaikilta kolmelta suurelta rahoittajalta: YLEltä, Suomen Elokuvasäätiöltä ja Avekilta. Toisaalta, kaupallisesti menestyneitä dokumenttielokuvia, kuten Reindeerspotting – Pako joulumaasta (2010), voidaan toteuttaa pienellä budjetilla. Dokumenttielokuville voidaan hakea rahoitusta perinteisen kolmikantaisen rahoituksen ulkopuolelta, kuten Kirkon mediasäätiöltä ja kansainvälisiltä rahoittajilta.
Digitaalisen tekniikan kehityksen vaikutuksista suomaisten dokumenttielokuvien rahoitusprosessiin ei ole tehty kattavia tutkimuksia. CD- ja DVD-levyjen ja muiden mediamaksun alaisten tallennusmedioiden vähentyneet myyntiluvut ovat heikentäneet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (Avek) dokumenttielokuville myöntämän rahoituksen kokonaismäärää. Televisiolaatuisen audiovisuaalisen laitteiston halventuneet hinnat ovat mahdollistaneet dokumenttielokuvien perinteisestä produktiomallista poikkeamisen: yhä useampi dokumenttielokuva kuvataan ilman varsinaista tuotantotukea.
Kopioston pienentyneet rahavarat ovat vähentäneet dokumenttielokuvia varten saatavilla olevaa kotimaista rahoitusta. Avekin lyhyt- ja dokumenttielokuville myöntämän rahoituksen kokonaismäärä on pienentynyt viidelläkymmenellä kolmella prosentilla vuodesta 2001. Avek rahoitti vuonna 2001 lyhyt- ja dokumenttielokuvia 1 519 058 eurolla. Vuonna 2012 vastaava luku oli pienentynyt 703 750 euroon. Tämän seurauksena kunnianhimoiset dokumenttielokuvat vaativat käytännössä tuotantotukipäätökset kaikilta kolmelta suurelta rahoittajalta: YLEltä, Suomen Elokuvasäätiöltä ja Avekilta. Toisaalta, kaupallisesti menestyneitä dokumenttielokuvia, kuten Reindeerspotting – Pako joulumaasta (2010), voidaan toteuttaa pienellä budjetilla. Dokumenttielokuville voidaan hakea rahoitusta perinteisen kolmikantaisen rahoituksen ulkopuolelta, kuten Kirkon mediasäätiöltä ja kansainvälisiltä rahoittajilta.