Tahdosta riippumaton hoito ja itsemääräämisoikeuden rajoittaminen mielenterveyslaissa
Laine, Susanna (2013)
Laine, Susanna
Tampereen ammattikorkeakoulu
2013
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013121020780
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013121020780
Tiivistelmä
Suomen perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset takaavat jokaiselle kuuluvat perus- ja ihmisoikeudet. Jokaisella on oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Lisäksi yksilöllä on oikeus määrätä itsestään ja toimistaan. Terveydenhuollossa potilaan asemaan vaikuttavat monet perusoikeudet, ja potilaan itsemääräämisoikeus on yksi tärkeimmistä lääkintäoikeudellisesta periaatteista. Työssä tutkittiin potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista mielenterveyden perusteella.
Työn tarkoituksena oli selvittää, miten potilaan itsemääräämisoikeutta voidaan mielenterveyslain mukaan rajoittaa sekä millaisia oikeusturvakeinoja rajoituksen kohteena olevalla potilaalla on käytettävissään. Koska kyse on perusoikeuksien rajoittamisesta, selvitettiin myös, vastaavatko mielenterveyslain mukaiset rajoitukset perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä. Työn tutkimusmenetelmänä oli lainoppi. Lähteinä käytettiin voimassaolevaa Suomen lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa, kirjallisuutta sekä oikeustapauksia.
Työssä tarkasteltiin aluksi perusoikeuksia, niiden sisältöä ja rajoitusedellytyksiä yleisellä tasolla. Omana osionaan käsiteltiin potilaan itsemääräämisoikeuden käsitettä ja mielenterveyslain sääntelyä hoitoon määräämiseen ja muihin rajoituksiin liittyen. Tämän jälkeen omassa kappaleessaan käsiteltiin käytettävissä olevia oikeusturvakeinoja.
Työn lopputuloksena voidaan todeta, että mielenterveyslaki mahdollistaa potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisen eri tavoin, joista voimakkain on tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen. Myös tahdosta riippumattomassa hoidossa potilaan itsemääräämisoikeuden tulisi olla lähtökohta, mutta käytännössä siitä voi olla tarpeen poiketa potilaan edun suojelemiseksi. Edellytykset ja menettely rajoituksista määrättäessä on säännelty tarkasti mielenterveyslaissa. Tarkka lainsäädäntö itsessään suojaa potilaan oikeuksia, mutta tiettyihin mielenterveyshoitoon liittyviin päätöksiin voidaan myös hakea muutosta hallintotuomioistuimessa.
Työn tarkoituksena oli selvittää, miten potilaan itsemääräämisoikeutta voidaan mielenterveyslain mukaan rajoittaa sekä millaisia oikeusturvakeinoja rajoituksen kohteena olevalla potilaalla on käytettävissään. Koska kyse on perusoikeuksien rajoittamisesta, selvitettiin myös, vastaavatko mielenterveyslain mukaiset rajoitukset perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä. Työn tutkimusmenetelmänä oli lainoppi. Lähteinä käytettiin voimassaolevaa Suomen lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa, kirjallisuutta sekä oikeustapauksia.
Työssä tarkasteltiin aluksi perusoikeuksia, niiden sisältöä ja rajoitusedellytyksiä yleisellä tasolla. Omana osionaan käsiteltiin potilaan itsemääräämisoikeuden käsitettä ja mielenterveyslain sääntelyä hoitoon määräämiseen ja muihin rajoituksiin liittyen. Tämän jälkeen omassa kappaleessaan käsiteltiin käytettävissä olevia oikeusturvakeinoja.
Työn lopputuloksena voidaan todeta, että mielenterveyslaki mahdollistaa potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisen eri tavoin, joista voimakkain on tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen. Myös tahdosta riippumattomassa hoidossa potilaan itsemääräämisoikeuden tulisi olla lähtökohta, mutta käytännössä siitä voi olla tarpeen poiketa potilaan edun suojelemiseksi. Edellytykset ja menettely rajoituksista määrättäessä on säännelty tarkasti mielenterveyslaissa. Tarkka lainsäädäntö itsessään suojaa potilaan oikeuksia, mutta tiettyihin mielenterveyshoitoon liittyviin päätöksiin voidaan myös hakea muutosta hallintotuomioistuimessa.