Elintarviketeollisuuden jätteiden hallinnan kehittäminen
Mäkelä, Satu (2021)
Mäkelä, Satu
2021
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202202242816

Tiivistelmä
Elintarviketeollisuuden yrityksille on olennaista huomioida toimintansa ympäristövaikutukset ja tavoitella mahdollisimman pieniä ympäristövaikutuksia. Jätelain perustana on etusijajärjestys, jossa pääpaino on ehkäistä jätteen syntymistä sekä luonnonvaroja säästävä jätteen käsittely. Muovi ja muovin kierrätys on suuressa roolissa uudistuvassa jätelainsäädännössä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kartoittaa Saarioisten Sahalahden tehtaan jätehuollon nykytila ja laatia sen pohjalta kehitysehdotuksia.
Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys käsittelee kiertotaloutta, voimassa olevia jätelainsäädäntöjä, määräyksiä ja direktiivejä sekä jätehuollon kehittämistä ja muovin kierrätystä. Opinnäytetyö on toteutettu tutkimuksellisena kehittämisenä, jonka pohjalta syntyi kehittämisehdotukset ja opinnäytetyön raportti. Tutkimus on luonteeltaan pääosin laadullinen tutkimus. Aineistonkeruumenetelmiä olivat osallistuva havainnointi, haastattelut, kyselylomake ja valmiit aineistot. Työssä tutustuttiin tuotantolaitoksen jätevirtoihin ja perehdyttiin eri prosesseissa syntyviin jätteisiin. Lisäksi arvioitiin syitä hävikin syntymiseen. Työn lähestymisnäkökulma oli kiertotalouden edistäminen eikä niinkään taloudelliset syyt.
Saarioisten Sahalahden tehtaan jätehuollon nykytilan kartoitus alkoi vuoden 2020 loppuvuodesta ja kesti alkuvuoteen 2021. Keväällä 2021 tehtyjen tutkimusten pohjalta laadittiin kehittämisehdotuksia Saarioisten Sahalahden tehtaan jätehuollon tehostamiseksi. Kohdeyrityksen jätehuolto toimii kohtalaisen hyvin, kehitysehdotuksia annettiin lajitteluohjeisiin, jäteastioiden merkintöihin ja henkilöstön koulutukseen liittyen.
Muovijätteen kierrättämisen haasteet ovat jätevirran likaisuudessa, jonka vuoksi toimiva syntypaikkalajittelu on erittäin tärkeässä asemassa. Jatkossa on hyvä seurata jätemäärien kehittymistä ja seurata syntypaikkalajittelun oikeellisuutta säännöllisesti.