”… mun sukupuoli on jossain ihan muualla kuin mun genitaaleissa.” : - Nuorten transmiesten näkemyksiä sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä
Ripatti, Ale (2014)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201404114202
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201404114202
Tiivistelmä
Meille on perinteisesti opetettu, että kaikki ihmiset voidaan jaotella selkeästi joko miehiin tai naisiin ja että poikkeukset tästä olisivat erittäin harvinaisia. Nykytiedon mukaan voidaan kuitenkin todentaa, että sukupuolen moninaisuus ihmisillä on huomattavasti yleisempää kuin on luultu. Sukupuolivähemmistöjä onkin kaikenikäisissä ja eri yhteiskuntaluokissa.
Tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja normaalin bipolaarisen sukupuolijaottelun ulkopuolelta on kuitenkin vielä harvassa. Tieto ja tiedon saanti ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä ajatellen kehittyvän lapsen tai nuoren oman identiteetin etsimistä ja löytämistä. Tässä myös tiedon antajien, kasvattajien sekä aikuisten rooli nousee esille. Lapsille ja nuorille tulisi olla saatavilla tietoa siitä, että ihminen voi olla jotain muutakin kuin mies tai nainen, eikä syntymässä saatu biologinen sukupuoli suoraan muodosta sukupuoli-identiteettiä tai luo ihmisestä kummajaista, mikäli tunne ja kokemus sukupuolesta onkin eriäväinen.
Yhteiskuntamme sekä sen luomat normit eivät edesauta moninaisuuden esiintymisessä. Jokapäiväisessä elämässä tunnustamme sukupuolinormatiivisuutta valinnoillamme. Koulumaailma, pukuhuoneet, WC:t ja muut elämässä esiintyvät lainalaisuudet voivat toisille meistä tuottaa suunnatonta epämukavuuden tunnetta, jopa ahdistusta. Jako tyttöihin ja poikiin liikuntatunnilla voi joillekin meistä olla ylitsepääsemätön haaste.
Tutkimuksessani selvitin transihmisten kokemuksia sukupuolen, sukupuolisuuden sekä sukupuoli-identiteetin esiintymisestä yhteiskunnassamme sekä yksilötasolla haastattelemalla kolmea nuorta transmiestä. Kirjallisen materiaalin sekä haastattelujeni pohjalta valitsin kaksi teemaa: sukupuolen sekä sukupuoli-identiteetin sekä kaksi lähestymistasoa: yhteiskunnallisen ja yksilötason. Tutkimuksessani selvisi, miten sukupuolikokemus sekä reaktiot biologisen ja koetun sukupuolen välillä ovat hyvinkin yksilöllisiä, mutta myös se, miten yksilön kokemat dysforian tunteet ovatkin pitkälti yhteiskunnan normien muodostamia.
Kaiken takana punaisena lankana on kuitenkin tiedon vähyys, sen saanti sekä se, miten kapeakatseisesti suhtaudumme erilaisuuteen. Pelkäämme erilaisuutta, mutta eritoten muutosta ja uuden omaksumista, jotka vaaditaan sen hyväksymiseen. Olemme normiemme orjia.
Tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja normaalin bipolaarisen sukupuolijaottelun ulkopuolelta on kuitenkin vielä harvassa. Tieto ja tiedon saanti ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä ajatellen kehittyvän lapsen tai nuoren oman identiteetin etsimistä ja löytämistä. Tässä myös tiedon antajien, kasvattajien sekä aikuisten rooli nousee esille. Lapsille ja nuorille tulisi olla saatavilla tietoa siitä, että ihminen voi olla jotain muutakin kuin mies tai nainen, eikä syntymässä saatu biologinen sukupuoli suoraan muodosta sukupuoli-identiteettiä tai luo ihmisestä kummajaista, mikäli tunne ja kokemus sukupuolesta onkin eriäväinen.
Yhteiskuntamme sekä sen luomat normit eivät edesauta moninaisuuden esiintymisessä. Jokapäiväisessä elämässä tunnustamme sukupuolinormatiivisuutta valinnoillamme. Koulumaailma, pukuhuoneet, WC:t ja muut elämässä esiintyvät lainalaisuudet voivat toisille meistä tuottaa suunnatonta epämukavuuden tunnetta, jopa ahdistusta. Jako tyttöihin ja poikiin liikuntatunnilla voi joillekin meistä olla ylitsepääsemätön haaste.
Tutkimuksessani selvitin transihmisten kokemuksia sukupuolen, sukupuolisuuden sekä sukupuoli-identiteetin esiintymisestä yhteiskunnassamme sekä yksilötasolla haastattelemalla kolmea nuorta transmiestä. Kirjallisen materiaalin sekä haastattelujeni pohjalta valitsin kaksi teemaa: sukupuolen sekä sukupuoli-identiteetin sekä kaksi lähestymistasoa: yhteiskunnallisen ja yksilötason. Tutkimuksessani selvisi, miten sukupuolikokemus sekä reaktiot biologisen ja koetun sukupuolen välillä ovat hyvinkin yksilöllisiä, mutta myös se, miten yksilön kokemat dysforian tunteet ovatkin pitkälti yhteiskunnan normien muodostamia.
Kaiken takana punaisena lankana on kuitenkin tiedon vähyys, sen saanti sekä se, miten kapeakatseisesti suhtaudumme erilaisuuteen. Pelkäämme erilaisuutta, mutta eritoten muutosta ja uuden omaksumista, jotka vaaditaan sen hyväksymiseen. Olemme normiemme orjia.