Traumaattisesti aivovammautuneiden sosiaalinen selviytyminen

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli kuvata traumaattisesti aivovammautuneiden sosiaalista selviytymistä ja heidän kokemuksiaan sosiaaliseen selviytymiseen liittyvistä tekijöistä. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan löytää keinoja aivovammaisten sosiaalisen selviytymisen tukemiseen.

Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen. Aineistokeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua, joka toteutettiin Satakunnan aivovammayhdistyksen kuukausipalaverissa. Tutkimus toteutettiin ryhmähaastatteluna ja haastatteluun osallistui viisi aivovammayhdistyksen jäsentä. Vastaukset analysoitiin käyttäen sisältöanalyysimenetelmää.

Tutkimustulosten mukaan aloitekyvyn heikentyminen, kuulon alentuminen, avioero, töiden ja harrastuksien jääminen, sosiaalisen elämän muutos sekä nopea väsyminen ovat muuttaneet aivovammautuneiden elämää vammautumisen jälkeen. Haasteita ja vaikeuksia elämään toi nopea väsyminen, joka vaikeutti kommunikaatiota ja keskittymiskykyä. Aivovammainen voi tulla väärinymmärretyksi ja häntä voidaan luulla humaltuneeksi. Sosiaalista selviytymistä tukevina tekijöinä pidettiin lähipiiriä ja harrastuksia. Yhdellä haastateltavista oli ulkopuolista apua. Haastateltavista yli puolet koki, ettei tarvitse ulkopuolista apua tällä hetkellä. Lisäapua, kuitenkin toivottiin kelan papereiden täyttämiseen, koska tämä koettiin vaikeaksi. Hoitohenkilökunnalta toivottiin yhteiskunnallista tukea ja tietoa esimerkiksi siitä, jos omainen sairastuu. Lisäksi toivottiin, että hoitohenkilökunnan pitäisi olla helposti lähestyttävissä kaikissa asioissa. Tutkimustuloksissa kävi myös ilmi hoitohenkilökunnan tietämättömyys aivovammasta ja sen aiheuttamista muutoksista elämään.

Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää hoitohenkilökunnan tietämystä aivovammasta ja siitä, miten kohdata aivovammainen. Kiinnostavaa olisi myös saada tämänkaltaisia tutkimuksia lisää koko Satakunnan alueen aivovammaisista ja verrata niitä keskenään. Lisäksi olisi mielenkiintoista selvittää, mitä hoitoalan opiskelijat tietävät aivovammautumisesta ja siihen liittyvistä seurauksista.

SOCIAL COPING OF BRAIN INJURY PATIENTS

Hakamäki, Maija Satakunta University of Applied Sciences Degree Programme in Nursing April 2014 Supervisor: Ajanko, Sirke and Arvinen, Kaija Number of pages: 27 Appendices: 4

Keywords: Traumatic brain injury and social coping ____________________________________________________________________ The main purpose of this thesis was to describe, how people can cope with a traumatic brain injury socially and how they can deal with it in everyday life. The aim was to produce information which could be used to support their social coping.

The study was carried out by a qualitative research method. The material was collected by using a theme interview. The interviews were made in the monthly meeting of the brain injury organization. Five people from the organization took part in the interviews. The responses were interpreted with content analysis.

The results show that a brain injury is accompanied by various problems, e.g. weakening of initiative, impaired hearing and getting tired easily. In addition, there are changes in social life as well as divorces and the respondents had lost their work and hobbies. Becoming tired easily makes life especially challenging and difficult, because people lose their ability to communicate and focus. This creates misunderstandings and people think that the brain damaged person is drunk.

Family, friends and hobbies were considered as the main supporting factors in social coping. Only one respondent received help from outside the family. Most respondents think that they do not need any help from outsiders at the moment. However, they hope to get help with paperwork related to offices like KELA. They would also like to get some social help and information from the health care providers, when their nearest relatives get ill. They think that health care providers should be easily approachable in all circumstances. The results also show that health care providers do not know very much about brain damages.

In the future, it would be interesting to investigate how much health care providers actually know about brain injuries and how they meet patients with a brain injury. As a result, brain injury patients could be treated better by health care providers. Also, it would be interesting to compare the results of similar studies. In addition, health care students’ knowledge about brain injuries could be studied.