"Ei ny mitenkä yksin viittis asua” : kehitysvammaisten henkilöiden näkemyksiä asumisen tarpeista ja päätöksenteosta
Mehtonen, Katriina (2022)
Mehtonen, Katriina
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202204135165
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202204135165
Tiivistelmä
Tutkimukseni käsittelee Hämeenlinnan kaupungissa asuvien 18–30-vuotiaiden kehitysvammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua ja tehdä itsenäisiä päätöksiä asumisen suhteen ja minkälaisia tarpeita asumiseen liittyy. Tavoitteena oli lisäksi selvittää, vastaavatko nykyiset Hämeenlinnan kaupungin tarjoamat asumisen palvelut kehitysvammaisten henkilöiden tarpeeseen ja minkälaisia asioita pitäisi ottaa huomioon tulevaisuudessa. Tutkimusaineisto kerättiin järjestämällä keskustelutyöpajoja kehitysvammaisille henkilöille, heidän omaisilleen ja työ- ja päivätoiminnan henkilökunnalle.
Aineistolähtöisen, laadullisen tutkimukseni tuloksena selvisi, että kehitysvammaiset henkilöt keskustelevat asumiseen liittyvistä asioista omaisten, kavereiden ja työ- ja päivätoiminnan henkilökunnan kanssa, mutta varsinaisesti eivät tee päätöksiä itsenäisesti. Osallistuminen päätöksentekoon tarkoitti monille arkisia asioita ja tarvittavia asumisen taitoja. Omaisten ja henkilökunnan mielestä kehitysvammaiset henkilöt eivät välttämättä pysty tekemään päätöstä asumisestaan. Tulosten mukaan tärkeimmäksi asumisen tarpeeksi nousi turvallisuus ja henkilökunnan läsnäolo. Hämeenlinnan kaupungissa on tarjolla erilaista asu-mista, mutta tarvetta on pienille, kodinomaisille asumisyksiköille ja ympärivuorokautiselle tuelle. Yksin asuville henkilöille on saatava enemmän tukea asumisen onnistumiseksi. Asumisen harjoittelu ennen muuttamista koettiin välttämättö-mäksi.
Aineistolähtöisen, laadullisen tutkimukseni tuloksena selvisi, että kehitysvammaiset henkilöt keskustelevat asumiseen liittyvistä asioista omaisten, kavereiden ja työ- ja päivätoiminnan henkilökunnan kanssa, mutta varsinaisesti eivät tee päätöksiä itsenäisesti. Osallistuminen päätöksentekoon tarkoitti monille arkisia asioita ja tarvittavia asumisen taitoja. Omaisten ja henkilökunnan mielestä kehitysvammaiset henkilöt eivät välttämättä pysty tekemään päätöstä asumisestaan. Tulosten mukaan tärkeimmäksi asumisen tarpeeksi nousi turvallisuus ja henkilökunnan läsnäolo. Hämeenlinnan kaupungissa on tarjolla erilaista asu-mista, mutta tarvetta on pienille, kodinomaisille asumisyksiköille ja ympärivuorokautiselle tuelle. Yksin asuville henkilöille on saatava enemmän tukea asumisen onnistumiseksi. Asumisen harjoittelu ennen muuttamista koettiin välttämättö-mäksi.