Kylmätilan alapuolisen tuuletuksen riittävä huomioiminen rakentamisessa
Iivarinen, Tapio (2022)
Iivarinen, Tapio
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205067724

Tiivistelmä
Tässä lopputyössä käsitellään Suomessa kylmätilojen alapohjien rakentamisessa esiintyviä ongelmia yhden esimerkkitapauksen kautta. Esimerkkinä on Jyväskylän VTT:n tiloissa olevan kylmiön rakenneongelmat, jotka tulivat esille siihen vuonna 2013 tehdyn korjausremontin yhteydessä.
Tässä lopputyössä tuodaan esille, että kylmiöhuoneiden ja pakastinhuoneiden rakentamisessa on usein unohdettu alapuolisen kondenssiveden aiheuttamat rakennekosteusmuutokset. Rakentamisessa ja suunnittelussa ei yleensä ole otettu huomioon, että riittävän toimivan tuuletuksen täytyy toimia myös alapinnoilla. Vaikka tässä työssä on tutkittu vain yhtä esimerkkikohdetta, kaikki kylmätilakohteet on eri puolilla Suomea toteutettu samantyyppisillä rakenneratkaisuilla ilman tuulettuvaa alapuolta, milloin kylmä huonetila on rakennettu lämpimän huonetilan sisälle.
Havaintoja kylmätilojen rakentamisen ongelmista on tullut vastaan jo vuosien ajan korjausrakentamisen parissa eri puolella Suomea. Kesällä 2020 tuli lupa sekä Jyväskylän että Tampereen VTT:ltä tämän aineiston tutkimiseen sekä julkaisuun. Edelleen rakennetaan riskirakenteita, jotka vaikuttavat rakennusten käyttöikään ja sisäilmaan sekä lyhentävästi että huonontavasti. Tästä päättötyöstä voi olla apua aihetta myöhemmin tutkiville ja samasta aiheesta tehtäviin päättötöihin.