Sijoittajan näkökulma yhtiön First North -listautumisprosessissa
Vanha-Perttula, Kaisa (2022)
Vanha-Perttula, Kaisa
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202205098140

Tiivistelmä
Yhä useampi yritys listautuu pörssiin, mutta itse listautumisprosessia on mahdollista tehostaa entisestään. Kun listautumisprosessia tehostetaan, yhä useammalla pienemmälläkin yrityksellä on mahdollisuus listautumiseen ja pörssiyhtiön etuihin. Listautuvalle yritykselle sijoittajat ovat ensisijaisen tärkeitä, sillä sijoittajien avulla yritys kerää listautumisannissa tarvitsemansa rahoituksen.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuoda esiin sijoittajan näkökulma yrityksen First North -listautumisprosessissa, sillä aihetta ei olla aiemmin käsitelty tieteellisissä tutkimuksissa. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Inderes Oyj. Tutkimustyön alussa muodostettiin hypoteesi, jonka vahvistamista varten laadittiin kaksiosainen tutkimus. Tutkimus muodostui viiden sijoittajan haastattelusta sekä laajasta kyselystä, johon vastasi yhteensä 507 sijoittajaa.
Tutkimuksen mukaan sijoittajan näkökulma yrityksen listautumisprosessissa muodostuu neljästä vaiheesta: Tietoisuus, Kiinnostus, Harkinta ja arviointi sekä Ostopäätös. Listautumisprosessissa korostuu erityisesti yhtiön johdon ja sijoittajien välinen dialogi sekä muiden sijoittajien analyysit ja näkemykset.
Tutkimustyön perusteella voidaan todeta, että ymmärtämällä sijoittajan näkökulman listautumisprosessissa yrityksen mahdollisuus rahoituksen keräämisessä paranee ja samalla yritys voi löytää itselleen pitkäaikaisia omistajia. Sijoittajan näkökulmaa yrityksen listautumisprosessissa voidaan hyödyntää listautuvan yrityksen omassa prosessissa, listautumisvalmiuden arvioinnissa ja listautumisen jälkeen pörssiyhtiön sijoittajasuhdetoiminnassa.