Kunnallisten liikuntapalveluiden tuottamisen mallit kiristyvässä kuntataloudessa - Case: Kankaanpään kaupunki
Latva-Kiskola, Mikko (2014)
Latva-Kiskola, Mikko
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405096816

Tiivistelmä
Kiristyvän kuntatalouden aikana myös Kankaanpään kaupungin haasteena on muiden muassa liikuntapalveluiden kannattava tuottaminen. Erilaisia toteuttamisen malleja on käytössä ja niitä myös jatkuvasti kehitetään, mutta niiden soveltuvuutta kullekin alueelle ja eri kuntiin on syytä tapauskohtaisesti selvittää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miten kunnalliset liikuntapalvelut voitaisiin tehokkaasti toteuttaa tulevaisuudessa.
Lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että nykyisen lautakuntamallin ja perinteisen kuntahallinnon tilalla tulisi olla muuttuneeseen toimintaympäristöön nopeammin reagoiva toimintamalli. Uuden mallin tulisi huomioida paremmin esimerkiksi sen, että palvelutuotannon tukipalveluiden kohonneet kustannukset kuluttavat yhä enemmän niitä varoja, joilla liikuntalain asettamat tehtävät tulisi hoitaa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää Kankaanpään kaupungin kannalta tehokkain liikuntapalveluiden tuottamisen tapa ja malli. Tutkimushypoteesina on, että maassamme käytössä olevista malleista tai niiden yhdistelmistä on löydettävissä nimenomaan tämän seudun tarpeisiin soveltuva uusi toimintamalli. Nykyinen taloustilanne ja kuntien toimintojen karsiminen vaativat uudistumista etenkin vapaa-aikapuolen toiminnassa, jonka tehtäviä ei nähdä aina niin tärkeinä kuin esimerkiksi muita lakisääteisiä tehtäviä kunnassa. Liikunnan tärkeä merkitys on kuitenkin kiistaton myös esimerkiksi monien eri sairauksien synnyn eh-käisyssä ja niiden hoidossa.
Tutkimusmenetelmä on toimintatutkimus, jonka aineistona on käytetty Kankaanpään kaupungin aineistoa sekä teemahaastatteluin Hämeenlinnan, Järvi-Pohjanmaan ja Lohjan alueen liikuntapalveluista saatua tutkimustietoa. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla eri tavoin palveluja tuottavia tahoja Suomessa. Lisäksi on perehdytty lähinnä valtionhallinnon suunnitelmiin tuottaa liikuntapalveluja kuntalaisille.