Kehitysvammaisten tahdosta riippumaton erityishuolto : henkilökunnan näkemyksiä Auranlaakson asumisyksikössä
Tavio, Henrietta (2022)
Tavio, Henrietta
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052411525

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö toteutettiin kehittämisprojektiksi Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskuksen Auranlaakson asumisyksikköön. Opinnäytetyön idea lähti opiskelijan ehdotuksesta selkiyttää ja yhtenäistää kehitysvammaisten, tahdosta riippumattoman erityishuollon asiakkaiden kanssa tehtävää työtä. Tarkoituksena oli nostaa esille tällaisia käytäntöjä ja lisätä henkilökunnan osaamista riippumatta koulutus- tai työkokemustaustasta. Tavoitteena oli selvittää henkilökunnan näkemys työskentelystä jossa asiakas ei kykene säätelemään omaa käyttäytymistään, ja näin ollen tuottaa toimintamalli jossa työntekijöiden keskinäistä ohjaustapaa edistetään samalla kun asiakkaan itsemääräämisoikeutta vahvistetaan.
Kehittämisprojekti toteutettiin syksyn 2021 aikana henkilökunnasta osallistuneiden henkilöiden projektiryhmälle järjestyillä fokusryhmähaastatteluilla. Projekti eteni suunnitelman mukaisesti tavoitteiden kautta toteutukseen neljässä projektiryhmän tapaamisessa, tuotoksen kokoamiseen ja tulosten arviointiin. Tulosten käyttöönotto jäi opinnäytetyön ulkopuolelle projektipäällikkönä toimivan opiskelijan valmistumisen vuoksi, mutta on kuitenkin mahdollista tehdä myös projektin päättymisen jälkeen. Tuotoksena syntyi toimintamalli työntekijöille, joka perehdyttää tahdosta riippumattoman erityishuollon asiakkaiden kanssa toimimiseen.
Toimintamallilla Auranlaakson asumisyksikön henkilökunta kykenee edistämään asiakkaille annettavaa yhtenäistä ohjausta, tarjoamaan heille hoitoa ja huolenpitoa laadullisesti ja yksilökeskeisesti sekä toteuttamaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta tahdosta riippumattoman erityishuollon päätöksen puitteissa.