Osaamisen kehittäminen harjoittelussa : korkeakoulun tuki opiskelijoille
Erlamo, Irina (2022)
Erlamo, Irina
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052512084
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052512084
Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä tutkitaan, miten Humanistinen ammattikorkeakoulu voi tukea yhteisöpedagogiopiskelijoitaan harjoittelun aikana paremmin. Harjoittelut kuuluvat oleellisena osana ammattikorkeakoulun toimintaan ja tutkinnon rakentumiseen, joten on tärkeää, että ne kehittävät opiskelijoiden osaamista parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimusten mukaan opiskelijat pitävät harjoitteluita tärkeinä, mutta he eivät koe saavansa riittävästi tukea oppilaitoksen puolelta. Yksinäisyyden tunne ja yhteydenpidon vähäisyys heijastuvat negatiivisesti monen harjoittelukokemukseen, ja se voi näin haitata asiantuntijuuden kehittymistä. Siksi on tärkeää selvittää, miten oppilaitos voi yhdessä työelämän kanssa tarjota kaiken tarvittavan tuen.
Opinnäytetyön aineisto kerättiin opiskelijoille suunnatusta kyselystä, opettajille pidetystä työpajasta sekä harjoitteluohjaajille tehdyistä haastatteluista. Näin saatiin harjoittelun kaikkien osapuolten kehittämisehdotukset ja mielipiteet esille. Teoreettisen viitekehyksen sekä aineiston perusteella kokosin Humanistiselle ammattikorkeakoululle kehittämisehdotuksia koko harjoitteluprosessin ajalle. Onnistuneeseen harjoitteluun vaikuttavat työssäoppimisen lisäksi esimerkiksi aikaisemman osaamisen tunnistaminen, yhteistyö oppilaitoksen ja työelämän välillä sekä arviointi ja palautteen anto.
Aineistosta nousi eniten esille yhteydenpidon merkitys onnistuneeseen harjoitteluun. Opiskelijat toivovat, että opettajat olisivat enemmän yhteydessä opiskelijaan harjoittelussa ja sen aikana järjestettäisiin yhteisiä tapaamisia opettajien ja opiskelijoiden kesken. Yhteydenpito ja yhteiset tilaisuudet mahdollistavat opitun reflektoinnin ja tarjoavat vertaistukea. Henkinen hyvinvointi voi kuormittua harjoittelun aikana, joten opettajilla ja opiskelijakollegoiden tuella on iso merkitys oppimisen kannalta. Lisäksi digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen, eri tilaisuudet ja tapahtumat harjoitteluohjaajien kanssa varmistavat, että myös tulevaisuudessa korkeakoulu kouluttaa elinkeinoelämän tarvitsevia asiantuntijoita. Vaikka kehittämistyö on suunnattu yhteisöpedagogiopiskelijoille, voivat muut, erityisesti humanistisen ja SOTE-alan korkeakoulut hyödyntää saatuja tuloksia omissa harjoitteluissaan. This thesis study how HUMAK University of Applies Sciences can better support its communi-ty education students during their internships. Apprenticeships form an essential part of the operations of the university of applied sciences and the degree, so they must develop the stu-dents’ skills in the best possible way. According to studies, students consider internships im-portant, but they do not feel they receive sufficient support from the educational institute. The sense of loneliness and limited communications reflect negatively on many individuals’ intern-ship experiences, which, in turn, may have a negative effect on expertise development. There-fore, it is essential to clarify how the school, together with work-life, can provide all the neces-sary support.
The material for the thesis was collected through a student-oriented survey, a workshop held for lecturers and interviews conducted with internship instructors. This allowed the development proposals and opinions of all parties of an internship to be raised. Based on a theoretical framework and materials, I compiled development suggestions for HUMAK University of Applied Science for the duration of the entire internship process. In addition to on-the-job learning, a successful internship is also subject to, for example, early identification of skills, cooperation between the school and work life, as well as assessment and the provision of feedback.
The importance of communication for a successful internship stood out the most in the material. Students wish lecturers would communicate more, and joint meetings would be organized during the internship. Contact and events allow students to reflect on their learning and provide peer support. Apprenticeships may result in a heavy burden of mental load, so the support of lecturers and co-students can have a major significance in terms of learning. In addition, the utilisation of digital solutions, various occasions and events with internship instructors ensure that the university of applied sciences will continue to train experts required in the economic life. Although the development work is focused on community education students, other universities, particularly those in the humanitarian and social and healthcare sectors, may utilise the results in their own apprenticeships.
Opinnäytetyön aineisto kerättiin opiskelijoille suunnatusta kyselystä, opettajille pidetystä työpajasta sekä harjoitteluohjaajille tehdyistä haastatteluista. Näin saatiin harjoittelun kaikkien osapuolten kehittämisehdotukset ja mielipiteet esille. Teoreettisen viitekehyksen sekä aineiston perusteella kokosin Humanistiselle ammattikorkeakoululle kehittämisehdotuksia koko harjoitteluprosessin ajalle. Onnistuneeseen harjoitteluun vaikuttavat työssäoppimisen lisäksi esimerkiksi aikaisemman osaamisen tunnistaminen, yhteistyö oppilaitoksen ja työelämän välillä sekä arviointi ja palautteen anto.
Aineistosta nousi eniten esille yhteydenpidon merkitys onnistuneeseen harjoitteluun. Opiskelijat toivovat, että opettajat olisivat enemmän yhteydessä opiskelijaan harjoittelussa ja sen aikana järjestettäisiin yhteisiä tapaamisia opettajien ja opiskelijoiden kesken. Yhteydenpito ja yhteiset tilaisuudet mahdollistavat opitun reflektoinnin ja tarjoavat vertaistukea. Henkinen hyvinvointi voi kuormittua harjoittelun aikana, joten opettajilla ja opiskelijakollegoiden tuella on iso merkitys oppimisen kannalta. Lisäksi digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen, eri tilaisuudet ja tapahtumat harjoitteluohjaajien kanssa varmistavat, että myös tulevaisuudessa korkeakoulu kouluttaa elinkeinoelämän tarvitsevia asiantuntijoita. Vaikka kehittämistyö on suunnattu yhteisöpedagogiopiskelijoille, voivat muut, erityisesti humanistisen ja SOTE-alan korkeakoulut hyödyntää saatuja tuloksia omissa harjoitteluissaan.