Nuoret vaikuttajina seurakunnassa
Myllylä, Emilia (2022)
Myllylä, Emilia
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052712507

Tiivistelmä
Nuoret vaikuttajina seurakunnassa -opinnäytetyössä esitetään tutkimuskyselyn kautta nuorten ajatuksia siitä, miten he kokevat vaikuttamisen seurakunnassa. Tutkimuskysely järjestettiin keväällä 2020. Tutkimuskysely lähetettiin kolmeen eri seurakuntaan ja siinä oli yhteensä 11 kysymystä.
Tutkimuksen lähtökohtana oli kirkkojärjestykseen tullut muutos liittyen seurakuntien nuorten vaikuttajaryhmiin. Jokaisessa seurakunnassa tulisi jossakin muodossa olla oma nuorten vaikuttajaryhmä, jotta nuoret pääsisivät aidosti vaikuttamaan seurakunnan asioihin. Tätä kautta ryhdyin pohtimaan, mihin ja miten nuoret pääsevät vaikuttamaan nyt ja ovatko he tyytyväisiä tilanteeseen. Pääkysymyksenä oli, miten nuoret kokevat omat vaikuttamismahdollisuutensa.
Tuloksissa näkyy, että nuoret pitävät tärkeänä sitä, että pääsevät vaikuttamaan ja kertomaan oman mielipiteensä omassa seurakunnassaan. Tutkimuksessa selviää, että nuorten vaikuttajaryhmät koetaan toimivana konseptina.