Sydänerilaistustehokkuuden vertailu eri solulinjojen välillä käytettäessä pienmolekyylierilaistusmenetelmää
Lehtinen, Miia (2014)
Lehtinen, Miia
Tampereen ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405158120
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405158120
Tiivistelmä
Ainoastaan erittäin monikykyisistä eli pluripotenteista kantasoluista voidaan tuottaa kaikkia yksilön solutyyppejä ja tällaisia kantasoluja ovat alkion kantasolut ja ns. iPS-solut. Indusoidut pluripotentit kantasolut (iPS-solut) ovat kantasoluja, jotka on tuotettu uudelleen ohjelmoimalla erilaistuneita somaattisia soluja. iPS-soluteknologian avulla on mahdollista tuottaa tautimalleja esimerkiksi geneettisille sydänsairauksille ja tutkia geenivirheiden vaikutusta sydänsolujen toimintaan ja kehittymiseen. Tulevaisuudessa iPS-soluteknologialla tuotetuilla kantasoluilla voidaan myös mahdollisesti korjata kudosvauriota, esimerkiksi sydäninfarktin jälkeen, koska potilaan omista iPS-soluista tuotettuina ne eivät aiheuta hylkimisreaktiota.
Sydänlihassoluja voidaan erilaistaa pluripotenteista kantasoluista useilla eri menetelmillä. Kantasolututkimuksen tavoitteena on tuottaa sydänsoluja terapeuttisiin sovelluksiin, ja siksi on tärkeää kehittää menetelmiä, joissa ei käytetä terveydelle vaarallisia eläinperäisiä materiaaleja. Yksi tällainen menetelmä on pienmolekyylierilaistusmenetelmä, jossa kantasolut erilaistetaan erilaistumisen signalointireitteihin vaikuttavien pienmolekyylien avulla.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää mahdollisia solulinjojen välisiä eroja sydänerilaistustehokkuudessa käytettäessä pienmolekyylierilaistusmenetelmää. Tarkoituksena oli erilaistaa neljä iPS-solulinjaa pienmolekyylierilaistusmenetelmällä sydänlihassoluiksi eri solumäärillä, karakterisoida niitä ja verrata tuloksia keskenään. Karakterisointiin käytettiin immunosytokemiallisia värjäyksiä ja Cytospin-menetelmää. Osa opinnäytetyön tausta-aineistosta on luottamuksellista, eikä sitä esitellä tässä julkaisussa.
Solulinjojen välillä havaittiin selkeitä eroja erilaistumistehokkuuksissa. Myös saman solulinjan eri erilaistuskertojen välillä oli eroja. Menetelmän toistettavuus ja ennustettavuus todettiin heikoiksi ja rutiininomainen käyttö hankalaksi. Jotta päästäisiin parhaisiin erilaistumistuloksiin, menetelmä tulisi optimoida jokaiselle solulinjalle erikseen.
Sydänlihassoluja voidaan erilaistaa pluripotenteista kantasoluista useilla eri menetelmillä. Kantasolututkimuksen tavoitteena on tuottaa sydänsoluja terapeuttisiin sovelluksiin, ja siksi on tärkeää kehittää menetelmiä, joissa ei käytetä terveydelle vaarallisia eläinperäisiä materiaaleja. Yksi tällainen menetelmä on pienmolekyylierilaistusmenetelmä, jossa kantasolut erilaistetaan erilaistumisen signalointireitteihin vaikuttavien pienmolekyylien avulla.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää mahdollisia solulinjojen välisiä eroja sydänerilaistustehokkuudessa käytettäessä pienmolekyylierilaistusmenetelmää. Tarkoituksena oli erilaistaa neljä iPS-solulinjaa pienmolekyylierilaistusmenetelmällä sydänlihassoluiksi eri solumäärillä, karakterisoida niitä ja verrata tuloksia keskenään. Karakterisointiin käytettiin immunosytokemiallisia värjäyksiä ja Cytospin-menetelmää. Osa opinnäytetyön tausta-aineistosta on luottamuksellista, eikä sitä esitellä tässä julkaisussa.
Solulinjojen välillä havaittiin selkeitä eroja erilaistumistehokkuuksissa. Myös saman solulinjan eri erilaistuskertojen välillä oli eroja. Menetelmän toistettavuus ja ennustettavuus todettiin heikoiksi ja rutiininomainen käyttö hankalaksi. Jotta päästäisiin parhaisiin erilaistumistuloksiin, menetelmä tulisi optimoida jokaiselle solulinjalle erikseen.