Puurakentamisen tavoitteet Kouvolan kaupungin rakennushankkeissa
Vartiainen, Anneli (2022)
Vartiainen, Anneli
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022060816883

Tiivistelmä
Puurakentamiselle on asetettu Kouvolan kaupungissa vuosien varrella erilaisia
tavoitteita, jotka ovat osittain koskeneet myös Kouvolan kaupungin Tilapalvelujen
rakennuttamia kohteita. Selkeä linjaus ja ohjaus ovat kuitenkin jääneet
yksittäisten hankkeiden varaan ja kokonaiskuva puurakentamisen tavoitteista
sekä syyt puurakentamiselle ovat jääneet hajanaisiksi. Opinnäytetyön tavoitteena
oli selkeyttää Kouvolan kaupungin tavoitteiden asettamista puurakentamiselle,
koskien nimenomaan Tilapalvelujen korjaus- ja uudisrakennushankkeita,
sekä tuottaa aineistoa päätöksenteon tueksi. Opinnäytetyön tutkimusmenetelminä
oli lomakekysely kaupunginvaltuutetuille, puolistrukturoidut haastattelut
asiantuntijoille sekä julkaistun kirjallisuuden ja muiden julkaisujen tutkiminen.
Tutkimuksen keskeisin päätelmä on, että Kouvolan kaupungin rakennushankkeiden
rakennusmateriaalin valinta tulisi perustua vähähiilisyyden sekä kestävän
rakentamisen tavoitteisiin ja sitä myöten voidaan tukea puun monipuolisempaa
käyttöä rakentamisessa. Kouvolan kaupunkistrategia, ympäristöohjelma
sekä hankintaohjelma ohjaavat kokonaisuutena kestävään rakentamiseen,
mutta tarkemmat linjaukset ovat tarpeen, jotta saadaan tuloksia. Kouvolan
kaupungin Tilapalvelujen rakennushankkeiden ollessa monimuotoisia,
myös puun käyttämiselle löytyy runsaasti mahdollisuuksia ja myös tätä on tutkimuksessa
analysoitu. Tutkimuksessa havaittiin, että puurakentamiseen liittyvien
termien yhteisessä ymmärtämisessä on haasteita ja niitä tulee selventää.
Lisäksi Kouvolan kaupungin päätöksentekoprosessissa on tarkennettavaa,
jotta se tukisi puurakentamisen sekä kestävän rakentamisen edistämistä.
Opinnäytetyön lopputuloksena syntyi laaja kokonaisuus, ei pelkästään Kouvolan
kaupungin Tilapalvelujen rakennushankkeiden puurakentamisen mahdollisuuksista,
vaan myös kestävän rakentamisen näkökulmasta erityisesti ekologisia
aihealueita käsitellen. Tutkimus on tehty nimenomaan Kouvolan kaupungin
Tilapalvelujen tarpeisiin, mutta voi palvella myös muita kaupungin yksiköitä
ja konserniyhtiöitä sekä vastaavassa tilanteessa olevia kuntia ja kaupunkeja.